Jatketaanpa matkaa kieleen. Yksi suosituimmista tavoista analysoida mediaa on sen kielen ja ilmaisun tutkiminen. Diskurssi ja diskurssianalyysi tarjoavat oivan metodisen kehyksen median tutkimiselle. Peruskurssilla saatiin aiheesta yksi sovellus (Pietilä & Sonderman ?) ja seuraavassa lisää.
Usein käytetty tapa kuvata diskurssia on nähdä se tapana puhua ja/tai tapana ajatella. Kyse on siis sosiaalisen käytännön muodosta. Tällöin diskurssi nähdään sosiaalisena toimintana ja vuorovaikutuksena, ihmisten kanssakäymisenä todellisissa sosiaalisissa tilanteissa. Diskurssi voidaan nähdä myös tiedon muotona. (Fairclough 1997).
Diskurssi on merkityskehys, jonka puitteissa asiat ja ilmiöt liitetään toisiinsa jostakin niitä yhdistävästä näkökulmasta. Eli asiat merkityksellistetään tavalla, joka yhdistää kaikkia diskurssin osallisia.
Diskurssi on myös tiettyihin tilanteisiin liittyvä erityinen kielenkäyttö-, puhe- tai ilmaisutapa. Koska kieltä käytetään kulttuurisissa tilanteissa ja käytännöissä, puhunta ei koskaan ole vapaata, vaan siihen kohdistuu sosiaalisia ja odotuksia ja paineita.
Esimerkiksi jos puhutaan kuolemasta kirkossa tai sairaalassa, uskonnon tai lääketieteen yhteydessä, merkitykset muuttuvat.
Diskursseja tutkittaessa (diskurssianalyysi) on siis tunnettava tilanteet ja käytännöt, ja niihin osallistuvien ihmisten väliset suhteet. Tilanteet ovat puolestaan yhteiskunnallisesti rakentuneita, käytäntöjä, joissa valta- ja muita suhteita uusinnetaan . Tästä syystä diskurssit tulkitsevat aina todellisuutta ja asettavat jonkun näkökulman todellisuuteen muiden edelle.
Diskurssin ulottuvuuksia:
1. diskurssit ovat historiallisia,
2. diskurssit ovat tilannekohtaisia,
3. diskurssit eivät ole suljettuja eivätkä pysyviä.
Koska diskurssianalyyseja on erilaisia, eri tieteenaloilla, hahmotellaan analyysitapaakin monin eri tavoin. Teen seuraavassa kaksi hahmotusta.
Diskurssianalyysin lähtökohtia:
1. Diskurssi tekstinä on puhetta, kirjoitusta, ei-verbaalista viestintää, kuvaa, mainosta, arkkitehtuuria, musiikkia jne.
2. Diskurssien hierarkia taas tarkoittaa tapaa puhua maailmasta ja asettaa ne arvojärjestykseen. On myös kysyttävä kenellä on oikeus puhua.
3. Diskurssiensisäinen järjestys tarkoittaa, että ne ovat ristiriitaisia ja epäyhtenäisiä.
Diskurssianalyysin kolme toisiinsa kytkeytyvää tasoa ilmaisevat periaatteessa perinteisen lähettäjä-sanoma-vastaanottaja -asetelman, mutta nyt lähtökohtana on teksti:
1. Teksti, jolloin tutkitaan mitä se kertoo, miten ja mihin viitaten.
2. Tekstin tuottaminen, jolloin kysytään miksi se on tuotettu, miten ja kenelle se on suunnattu.
3. Tekstin vastaanotto eli merkityksellistäminen. Kysytään kuka vastaanottaa, mitä subjektiasemia teksti tarjoaa. Miten teksti vastaanotetaan, mitä merkityksellistämisen mahdollisuuksia tekstiin on rakennettu ja miten. Millaisia kriittisiä aineksia ja ristiriitaisia elementtejä teksti sisältää.
Merkitys, jota tässä siis metsästetään, viittaa johonkin tunnistettuun ja tärkeäksi koettuun. Tekstin merkitys liittää uuden asian tai ilmiön aiempaan kokemukseemme tai teoreettiseen tietoomme. Merkitys tavallaan kutsuu tulkitsijaansa, tekstin ja lukijan kohdatessa.
Diskurssianalyysissa tähdätään yksinkertaisesti sanottuna tulkintaan, joka perustuu systemaattiselle erittelylle.
|
| Viestintätilanteen kriittisen diskurssianalyysin viitekehys. Fairclough 1997. |
Kuviosta aukeaa Fairclouchin (1997) viestintätilanteen kriittisen diskurssianalyysin näkökulma. Kieli on hedelmällinen lähtökohta, koska kielenkäyttö rakentaa aina yhtäaikaisesti sosiaalisia identiteettejä, sosiaalisia suhteita ja tieto- ja uskomusjärjestelmiä.
Fairclouchin mukaan viestintätilanteessa yhtyvät teksti, diskurssikäytäntö ja sosiokulttuurinen käytäntö. Diskurssianalyysissa tutkitaan niiden keskinäisiä suhteita.
Tekstin lingvistinen analyysi. Faircloughin mukaan jo yhdestä virkkeestä voidaan tutkia:
- tietyn sosiaalisen käytännön representointi (uudelleen esittäminen) ja kontekstualisointi yhteyteen saattaminen); mahdollisesti tietyn ideologian mukaisesti,
- tietynlaisen kirjoittaja- ja lukijaidentiteetin konstruointi (korostuuko identiteeteissä status ja rooli vai yksilöllisyys ja persoonallisuus),
- kirjoittajan ja lukijan välisen suhteen konstruointi (muodollinen vai epämuodollinen, likeinen vai etäinen)
Faircloughin mukaan yhtä tärkeää kuin tekstin sisältö on se mitä siitä puuttuu.
Diskurssikäytännöt, joissa tekstiä tuotetaan ja vastaanotetaan, esimerkiksi tiedotusvälineiden käytännöt ja niiden diskurssiiviset käytännöt (esimerkiksi genret jne.). Kaaviossa diskurssikäytäntö on tavallaan välittäjänä tekstuaalisen ja sosiaalisen/kulttuurisen käytännön välillä. Diskurssikäytäntö muodostaa niiden välisen kytköksen: sosiokulttuuriset käytännöt muovaavat tekstejä muuttamalla diskurssikäytännön luonnetta eli tekstien tuottamisen ja kuluttamisen tapoja. Diskurssikäytännöillä on siis kaksijakoinen luonne
Sosiokulttuurisen käytännön Fairclough tiivistää kolmeen aspektiin: 1) taloudelliseen 2) poliittiseen (valta ja ideologia) ja 3) kulttuuriseen (arvot ja ideologiat). Eli kielenkäyttö on esimerkiksi vallankäyttöä.
20. elokuuta, tätä kirjoitettaessa, julkaisi Ilta-Sanomat sekä printti- että verkkoversion (ohessa) kärkenä jutun Teemu Selänteen auton ostosta. Jutun kuvana oli tumma auto ja printtikuvassa vielä Teemu Selänne.
Selänne osti huippunopean Ferrarin
Jääkiekkoilija Teemu Selänteen kolari ei lannistanut miehen intoa nopeisiin autoihin. Selänne lisäsi kuukausi sitten entuudestaan mittavaan autokokoelmaansa hopeanharmaan Ferrarin. IS:n tietojen mukaan Selänteen uutuutta kiiltelevä peli on 550 Maranello. -Yli kahden miljoonan markan arvoinen Maranello on nopein kaikista Ferrareista. Sen huippunopeus on 320 kilometriä tunnissa ja se kiihtyy nollasta sataan 4,4 sekunnissa, kehaisee Ferrarien maahantuoja Timo Turunen Catamount Oy:stä. Kaksipaikkainen, etumoottorinen Maranello on ilmeisesti ostettu Suomesta. Autossa on kuitenkin vientikilvet, joten Selänne nähtävästi suunnittelee sen kuljettamista Amerikkaan. Selänne ei halunnut kommentoida IS:lle autohankintaansa.
Eli kokeillaanpa pikaista diskurssianalyysia Faircloughin tapaan. Muistutan, että merkitysanalyysit ovat tulkintaa; tässä tapauksessa reonnlla otteella omaani. Aluksi kuvista, jotka toimivat jutussa niin, että valokuva Teemu Selänteestä on ikoninen, tunnistava. Sama pätisi Ferrariin, jos kuvan auto olisi punainen tai jos kyseessä olisi puheena oleva auto. Selänne osti hopeanharmaan auton, mutta kuvan auto on musta. Onko kyseessä edes sama malli? Kuvan tarkoitus onkin itse asiassa toinen: se toimii faktana, ostettavana tuotteena, joka lisää todistusvoimaa juttuun, joka rakentuu arveltuun tietoon.
Tekstissä oletetaan lukijan tuntevan jääkiekkoilijan autoharrastus, alkukesästä sattunut kolari, samoin kuin Ferrarin uusi tuleminen suomalaisille. Kirjoittaja asettuu tässä lukijan kanssa samaan asemaan siinä mielessä, että julkisuuden henkilö on yhteistä omaisuutta. Toisaalta teksti on etäistä ei-kenenkään-kirjoittamaa ja toteavaa uutistekstiä. Liikkumavaraa löytyy lauseen "..kolari ei lannistanut miehen intoa nopeisiin autoihin" luennasta. Lauseen voi tulkita ironiseksi ihmettelyksi tai mies tekee mitä miehen pitää -asenteiseksi; tekevälle sattuu, ja sen siitä. "(U)utuuttaan kiiltelevä peli.." on jo hiukan ironisempi tai vain rennon maskuliininen.
Tekstin konteksti syntyy kolarista ja Ferrarista, tuskin Selänteen autoharrastuksesta sinänsä. Kolari asetti Selänteen huimapäisen harrastuksen varsin kyseenalaiseen valoon. Puhtaana sälytetty sankarikuva sai lommon. Teemu putosi tavallisten kuolevaisten joukkoon, kuten eräs lehti tulkitsi. Taustalla kummittelee vaarallinen "tyhmän rohkean sankarin" varjo.
Entäpä Ferrari-yhteys. Se, että Selänne osti Ferrarin tuokin yllättävää nostetta. Ferrari on tällä hetkellä kuuma brandy Suomessa, koska Mika Salo ajaa Formula-Ferraria. Jos kiekkomiljonääri olisi ostanut autoriviinsä vaikkapa vastaavan hintaisen Porcshen, ei autokauppaa olisi ehkä pääjutuksi noteerattu. Ferrarista on Mika Salon kuljettamana tullut yllättäen "suomalainen".
Diskurssiivisen käytännön näkökulmasta juttu on tyypillinen iltapäivälehden juttu. Se kertoo julkkiksesta, henkilöstä, sankarista, joka myy. Urheilun asema median diskurssiivisessa käytännössä on kasvanut 1990-luvulla, ja jääkiekko on mediassa ykköslaji, Formulan ohella. Moottoriurheilun menestys on muuttanut journalistista käytäntöä. Eli median näkökulmasta Selänteen ostos tuottaa hyvät bonukset. Nopein ja kallein ovat journalistisen käytännön perustavia uutiskriteereitä.
Tekstiä ja diskurssiivista käytäntöä yhdistää tulkinta, että faktaa jutussa on vain autokauppiaan tiedot Ferrari-mallin hinnasta ja ominaisuuksista. Muut ovat iltapäivälehden omia tietoja, joita juttu ei todenna. Mutta ei ilmeisesti tarvitsekaan. Avuksi tulee journalismin tehokas retoriikka, jolla uskottavuus luodaan. Parista taustatiedosta ja auton kuvasta tulee se fakta, jolla jutusta saadaan uskottava. Faktisesti juttu on huhu.
Sosiokulttuurisen käytännön näkökulmasta uutinen uusintaa tähteyden myyttiä. Urheilulla on suomalaisessa kulttuurissa lähes uskonnollinen asema ja urheilusankari lähes pyhäinkuva. Missä muualla rakennetaan patsaita urheilijoille? Kateuteen Selänteen ostosjutusta tuskin on, sillä nykyajan urheilutähden pitääkin olla rikas. Samaisessa lehdessä oli juttu Tommi Mäkisestä, joka on vihdoin "päässyt palkkakuopasta" ja nostaa nyt 30 miljoonaa markkaa vuodessa. Urheilu ja raha kuuluvat nykyään samaan lajiin.
Juttu tukee myös suomalaista teknologian ihannointia, piirrettä, johon moottoriurheilukin sijoittuu. Suomalainen osaaminen liitetään teknologiseen osaamiseen, tietotekniikkaan ja kännyköihin, näin ainakin ilmeisesti uskomme.
Saman Ferrari-paketin voisi kääriä myös toisin kuin Fairclough. Kokoamalla puhetapoja, joita jutussa esiintyy. Ja tarkastelemalla juttua kunkin diskurssin näkökulmasta. Jos lähtökohtana olisi vaikkapa tähtidiskurssi, voitaisiin juttu tulkita tämän puhetavan näkökulmasta ja katsoa millaisia käytäntöjä diskurssi uusintaa ja tai pitää yllä. Miesdiskurssi voisi tuottaa kiusallisia tulkintoja miehistä, jotka tarvitsevat leluja. Muitakin varmaan irtoaa. Kokeile!
Eli kevyellä kaasulla ajettu vapaa harjoitus paljastaa, että diskurssianalyysi kuten muutkin merkityksiä etsivät analyysit ovat tulkintaa.
Lopuksi Faircloughin (1997) yksinkertaistava ja selkeyttävä arviointipohja. Faircloughin mielestä mediatekstejä tutkittaessa on vastattava neljään kysymykseen:
1) Kuinka teksti on suunniteltu, miksi ja kuinka se olisi voitu suunnitella toisin?
2) Kuinka kyseisen kaltaiset tekstit tuotetaan ja millä tavoin niitä todennäköisesti tulkitaan ja käytetään?
3) Mitä teksti kertoo tiedotusvälineiden diskurssijärjestyksestä?
4) Mihin laajempaan sosiokulttuuriseen yhteyteen teksti kuuluu, mitkä ovat sen yhteiskunnalliset ehdot ja millaisia vaikutuksia sillä todennäköisesti on?
Kirjallisuus
Fairclough Norman (1997) Miten media puhuu. Vastapaino.
Kantola & Moring & Väliverronen (toim.)(1998) Media-analyysi, tekstistä tulkintaan. Helsingin yliopiston Lahden tutkimusyksikkö.
Hellsten Iina (1996) artikkeli Ovi Eurooppaan vai etuvartio Venäjälle? Eu-metaforiikkaa Helsingin Sanomissa ja televisiossa teoksessa Kivikuru Ullamaija (toim.) Kansa euromyllyssä. Yliopistopaino, Helsingin yliopisto.
Väliverronen Esa (1996) Ympäristöuhkan anatomia. Vastapaino.
HARJOITUS MA4, Internetixin opiskelijat