Johdanto ja tiivistelmä
5.1.
Nonverbaalinen kulttuuri
5.2.
Puheen kulttuuri
5.3.
Kirjoituksen kulttuuri
5.4.
Kirjapainon kulttuuri
5.5.
Sanomalehdistön historiaa
5.6.
Lisälukemisto: Vilkaisu aikakauslehdistön vaiheisiin
5.7. Lisälukemisto: Välähdys elokuvan
historiaa
5.8.
Sähköisen median historiaa
5.9.
Kohti iInformaatioyhteiskuntaa?
Tehtäviä
Kirjallisuutta
Tähän laajaan luentokokonaisuuteen on koottu viestinnän historiaa. Kuten historiakirjoituksessa yleensäkin, aloitetaan kertomus vanhimmista viestinnän muodoista ja edetään kohti tuoreimpia. Opiskeluohjeeksi sanottakoon, että tämän jakson yksityiskohdat ja vuosiluvut eivät ole tarkoitettu ulkoa päntättäviksi. Lue tämä mieluummin inhimillisesti kiinnostavana kertomuksena, josta muodostat kokonaiskuvaa. Tekstiä on paljon, joten sitä ei kannata yrittää lukea kerralla, vaan lueskella parissa-kolmessa osassa. Jotkut jaksot on osoitettu lisälukemistoksi, joita voit lukea kiinnostuksesi mukaan tai opettajan ohjeiden mukaan. Lue ensin tämä johdanto ja tiivistelmät yleiskäsityksen saamiseksi ja siirry sitten tutkimaan lähemmin aiheita.
Kulttuurit voidaan
jakaa hallitsevan viestintävälineen mukaisesti jakaa eri vaiheisiin
(Ong 1988). Ong aloittaa puheen kulttuurista, mutta tässä aloitetaan
vieläkin kauempaa historiasta, eleiden ja ilmeiden nonverbaalisesta
kulttuurista. Näin voidaan muodostaa seuraavat kulttuurien vaiheet:
On syytä huomata, että uuden viestinnän kulttuurin ilmaantuessa eivät varhemmat viestinnän muodot häviä, vaan jatkavat olemassaoloaan muuttuneessa muodossa. Esimerkiksi eleet ja ilmeet ovat hyvin tärkeä viestinnän muoto vielä digitaalisella aikakaudellakin.
Nämä kulttuurien vaiheet on yllä määritelty viestintävälineiden "vallankumousten" perusteella. Tällainen käsitys kuitenkin abstrahoi liiaksi inhimillisten kulttuurien ja yhteiskuntien kehitystä. Viestintä on syytä nähdä elimellisenä osana muuta yhteiskunnallista kehitystä, jossa vahvasti vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi kulloinkin harjoitetut elinkeinot ja tuotantotavat. Kun jälkimmäisten kehitysvaiheet suhteutetaan viestinnän kehitysvaiheisiin, saadaan seuraava taulukko (Nordenstreng ja Starck 2002):
|
Tuotanto- ja yhteiskuntakehitys
Keruusaalistus
Maanviljelys
Käsityö, kauppa
Teollinen vallankumous
Tietoyhteiskunta
|
Viestintämuotojen kehitys
Puhetaito
Kirjoitus
Kirjapaino
Sähköviestintä
Digitaalinen viestintä
|
Tiivistelmä
Luvussa 5.1. Nonverbaalinen kultuuri esitetään kuinka sanaton viestintä on ikivanhaa, mutta silti edelleenkin hyvin keskeisessä osassa esimerkiksi tunteista viestittäessä. Sanatonta viestintää käytetään koko ajan sanallisen (verbaalisen) viestinnän ohella ja siihen liittyen. Kasvokkaisessa viestinnässä on vaikeaa ellei mahdotonta olla viestimättä asioita sanattomasti. Sanattomat viestit ovat usein vain osittain tiedostettuja.
Luvussa 5.2. Puheen kulttuuri perehdytään puhumisen syntyhistoriaan. Puhekieli on suuri keksintö ihmisen kehityshistoriassa, yksi keskeinen tekijä joka teki ihmislajista niin ylivertaisen. Kieli tekee mahdolliseksi tehokkaan tietämyksen siirron yksilöltä toiselle, ryhmältä toiselle, sukupolvelta toiselle. Näin eri tahoilla tehdyt oivallukset on mahdollista jakaa kaikkien käyttöön. Kieli tekee mahdolliseksi tietojen ja kokemusten yliyksilöllisen kasautumisen. Puhekieli on myös yhteistyön väline, sen avulla ihmisyksilöiden sekalaisesta laumasta muodostuu järjestynyt yksikkö, joka toimii kurinalaisesti päämäärään tähdäten. Kieli on myös inhimillisen abstraktin ajattelun mahdollistaja. Puheviestinnän heikkoutena on se, että ääni ei kanna kauas ja että puhutusta ei jää mitään muistia tukevaa säilyvää dokumenttia, ulkoista tallennetta.
Luvussa 5.3. Kirjoituksen kulttuuri käsitellään seuraavaa viestinnän kehitysvaihetta. Lähi-idässä keksittiin maanviljelys ja karjanhoito n. 9000 vuotta sitten. Tämän seurauksena ihmiset pystyivät perustamaan suuria pysyviä kaupunkimaisia asutuksia. Syntyi valtioita joiden kauppaa, hallintoa ja veronkantoa varten tarvittiin uutta viestinnän tekniikkaa, kirjoitusta. Kirjoituksen etuna puheeseen nähden on sen pysyvys: kirjoitettu dokumentti säilyy jopa tuhansia vuosia. Etuna on myös se, että kirjoitus välittää viestin muuttumattomana pitkienkin matkojen päähän. Aluksi kirjoitus oli kuvan piirtämistä asioita ja ideoita merkitsemään, mutta sitten kehittyi äännekirjoitus, jossa merkeillä merkitäänkin puhekielen äänteitä. Näin puhekieli voitiin muuttaa esineeksi, jota voitiin tallettaa ja kuljettaa. Kirjoituksen kulttuurissa tietämys esineellistyy ulkoisten merkkien muotoon ja alkaa elää alkuperäisestä tietäjästä riippumatonta elämäänsä. Ongelmana on se, että viestijä ei ole paikalla korjaamassa jos lukija tulkitsee tekstiä väärin. Kirjoitus mahdollistaa entistä paremmin reflektion eli kyvyn tarkastella kriittisesti omia ajatuksiaan. Kirjoituksen kulttuuri jatkui keskiajan lopulle saakka.
Luvussa 5.4. Kirjapainon kulttuuri tarkastellaan 1400-luvun puolivälissä alkanutta viestinnän vaihetta, jossa kirjoituksia ja kuvia opittiin monistamaan teollisesti. Monistamisen keinona kirjapaino on käsin kopioimiseen verrattuna hyvin tehokas. Kirjoituksista tuli niin halpoja, että yhä useammilla oli varaa hankkia oppia kirjoista. Syntyi ammattikunta, jolla on kaupallinen intressi tuottaa ja myydä kirjoja. Kirjallisuuden määrä kasvoikin räjähdysmäisesti. Aiemmin kirjojen kopiointi ja myös tiedon leviäminen oli kirkon hallinnassa, mutta nyt kirkko menetti monopolinsa. Uudet aatteet kuten protestanttinen uskonpuhdistus ja luonnontiede levisivät nopeasti. Keskiaika loppui ja alkoi Uusi aika. Kirjapainon myötä viestinnästä tuli kuulon sijaan yhä enemmän näköaistiin perustuvaa. Kirja on yksilöllistävä väline sikäli, että sitä luetaan yksin.
Luvussa 5.5. Sanomalehdistön
historia tullaan varsinaisen joukkotiedotuksen pariin. Sanomalehdistön
historia on tapana jakaa seuraaviin vaiheisiin:
1. Journalismin esimuodot,
uutiskirjeet (1500 –),
2. Valistavan ja kasvattavan eliittilehdistön aika (1600–),
3. Poliittisen ja mielipidelehdistön aika (1750–),
4. Kaupallistuneen lehdistön aika (1850–).
Sanomalehti syntyi yksityiskirjeistä, joissa kauppiaat lähettivät
toisilleen tietoja markkinatilanteesta. Pian jotkut kauppahuoneet alkoivat
palvella kauppiaita monistamalla painoteknisesti kirjeitä kaikkien
liikemiesten käyttöön. Toisessa vaiheessa syntyi
varsinaisia sanomalehtiä, joiden aiheina oli muutakin kuin taloutta.
Lehdet olivat tietopainotteisia ja kirjallisia, tiukasti sensuurin valvomia,
ja niitä luki lukutaitoinen eliitti. Kolmannessa vaiheessa
syntyi sanomalehtiä, jotka olivat poliittisen kamppailun välineitä.
Kaupunkien ammatinharjoittajat ja kauppiaat (porvarit) kamppailivat lehtien
avulla vapautuakseen aateliston ja kuninkaan holhouksesta. Lehdistä
tuli joukkojen kokoamisen, yhteiskunnallisen keskustelun, kritiikin ja
mielipiteiden foorumi. Neljännessä vaiheessa alkoi syntyä
sanomalehtiä, jotka olivat viestintäalan teollisia liikeyrityksiä.
Niiden tehtävänä oli ennen kaikkea myydä hyvin. Lehdet
olivat huokeita massatuotteita ja suuri osa lehden tuloista saatiin mainostajilta.
Myöhemmin kaupalliset lehdet jakautuivat sensaatiolehdistöön
ja laatulehdistöön.
Luvuissa 5.6 ja 5.7 on lisälukemistoina esitelty aikakauslehtien ja elokuvan historiaa. Aikakauslehdistä käsitellään kirjalliset lehdet, kuvalehdet, sarjakuvalehdet, uutisaikakauslehdet ja yleisaikakauslehdet. Elokuvaosuudessa käsitellään tämän 1890-luvulla syntyneen massamedian ja taidemuodon historiaa. Ensimmäisen maailmansodan alla vuonna 1914 USA:ssa kävi jo 40 miljoonaa ihmistä viikottain elokuvissa.
Luvussa 5.8 Sähköisen median historiaa käydään läpi sähköisten viestimien kehitys 1840-luvulla syntyneestä lennättimestä 2000 -luvun digitaaliseen televisioon ja tietokonepohjaiseen internetiin saakka. Sähkölennätin mullisti viestinnän maailman. Ennen viestit kulkivat niin nopeasti kuin nopein hevonen, juna tai laiva niitä saattoi kuljettaa; nyt sähkösanomat siirtyivät valon nopeudella ja väsymättä mantereelta toiselle. 1870-luvulla keksittiin puhelin, joka välittää äänen sähköisessä muodossa. 1900-luvun alussa pystyttiin lähettämään lennättimen piipitystä langattomasti radioaalloilla, pian myös puhetta ja musiikkia. Ensimmäisessä maailmansodassa radio oli tärkeä sotalaivojen yhteysväline. Sodan jälkeen 1920-luvulla teknisesti valmiista radiosta tuli joukkotiedotusväline. Yhdysvalloissa radiokanavista tuli kaupallisia, Euroopassa perustettiin Englannin BBC:n mallin mukaisia julkisia yleisradioyhtiöitä. Toisen maailmansodan vuosina USA:ssa 80 prosentissa talouksista oli radio. Televisiosta tuli joka kodin väline Yhdysvalloissa 1950-luvulla ja Suomessa 1960-luvulla. Televisio kilpaili elokuvan ja radion kanssa suosiosta. Televisiosta tuli väline, joka saattoi välittää uutisia, näytelmiä, elokuvia, konsertteja, mainoksia. TV on perheväline, jota katsotaan yhdessä. 2000-luvulla televisio on muuttumassa digitaaliseksi, jolloin tästä ennen yksisuuntaisesta välineestä voi tulla vuorovaikutteinen väline, johon voidaan tilata haluttuja sisältöjä. 1990-luvulla yleistyi tietokoneiden välinen informaatioverkko, internet.
Luvussa 5.9. Kohti informaatioyhteiskuntaa? selvitetään mitä tietoyhteiskunnalla tai informaatioyhteiskunnalla tarkoitetaan. Informaatioyhteiskunta on osuvampi nimitys, sillä kyse on kehittyneen informaatioteknologian mahdollistamista muutoksista yhteiskunnassa. Informaatioyhteiskunnassa yhä suurempi osa toiminnoista voidaan hoitaa virtuaalitodellisuudessa, jolloin esim. kaupankäynti ja viranomaisten kanssa asiointi käy päinsä mistä tahansa paikasta mihin aikaan tahansa. Matkapuhelimellakin voi ottaa yhteyden miltei mistä tahansa minne tahansa: maantieteellinen paikka menettää viestinnässä merkityksensä. Informaatioyhteiskunta voidaan määritellä teknologisesti, taloudellisesti, ammattirakenteellisesti, tilallisesti ja kulttuurisesti. Informaatioyhteiskuntaa voidaan kuvata Manuel Castellsin tapaan maailmanlaajuiseksi verkostoyhteiskunnaksi, joka elää "virtojen tilassa". Raha ja informaatio virtailevat kuin verisuonten verkostossa raviten verkon solmukohtia, näivettäen verkon ulkopuolisia. Tällainen kapitalismin informationaalinen muoto voi lisätä eriarvoisuutta: ne joilla on, niille annetaan vielä enemmän; ne joilla ei ole, niiltä viedään loputkin. Maailman johtaviin informaatioyhteiskunnan tutkijoihin lukeutuva Castells on pitänyt Suomea esimerkkinä, joka osoittaa että menestymisen informaatioyhteiskuntakehityksessä ei tarvitse merkitä luopumista hyvinvointivaltion periaatteista.
©Internetix, TYT / Erkki Karvonen