Tiina ja Topi olivat elokuvissa. Päähenkilö koki huimia seikkailuja ja onnistui kahmimaan itselleen sievoisen omaisuuden joskus kyseenalaisinkin keinoin. Asetuttuaan aloilleen hän ehti miettiä moraalisia kysymyksiä eikä voinutkaan nauttia rahoistaan. Hän näki ympärillään köyhyyttä ja kurjuutta ja halusi tehdä jotain hyvitykseksi omasta häikäilemättömyydestään. Elokuvan lopussa päähenkilö kuoli täysin varattomana.
Elokuvan jälkeen Tiina ja Topi päättivät mennä iltateelle läheiseen kuppilaan vaihtamaan ajatuksia näkemästään. "Minusta elokuvan päähenkilö oli tyhmä", sanoi Topi. "Ei kukaan voi elää oikeasti noin - varsinkaan, kun siitä ei ollut hänelle mitään hyötyä. Heittää nyt hukkaan isot rahat ja antaa vielä huijata itseään."
Tiina kuunteli Topia hämmästyneenä. Hänestä elokuvan päähenkilö toimi niin kuin kaikkien ihmisten tulisi toimia. Silloin maailmassa ei olisi hätää eikä kurjuutta. Hän painotti, että auttaminen ja uhrautuminen kuuluvat ihmisen perusvelvollisuuksiin.
Keskustelu alkoi käydä kuumana, kun seuraan liittyi Hanna, Tiinan luokkakaveri. Hanna oli herättänyt paheksuntaa, koska seurusteli somalialaisen pojan kanssa.
"Terve Tiina ja Topi, mitä teille kuuluu?" "Ihan hyvää", Tiina ja Topi sanoivat hieman hämmentyneinä. "Olimme elokuvissa ja pohdimme juuri, kumpi on oikein: elää vain itselleen vai elää toisia ihmisiä varten. Mitä mieltä sinä olet, Hanna?" Hanna sanoi naurahtaen:"Minua ei kiinnosta tuollainen moraalinen pohdinta. Minulle on tärkeintä seurustelu Ahmedin kanssa. Kaikki muu on toisarvoista". Sitten hän lähti.
Topi jäi suu ammollaan katsomaan Hannan perään. Hänen mielestään Hanna oli vastuuton hölmö, mitä osoitti myös se, että Hanna oli valinnut itselleen niin poikkeuksellisen poikaystävän. "Luultavasti se somali yrittää vielä käännyttää Hannankin muslimiksi", hän sanoi.
Tiina oli saanut tarpeekseen Topin suvaitsemattomuudesta. Hän lähti kahvilasta ovet paukkuen. Tiinaa harmitti. Miksi hän olikaan alkanut seurustella niin ennakkoluuloisen ja itsekeskeisen tyypin kanssa kuin Topi?
Kotimatkalla Tiina kohtasi Ahmedin, Hannan poikaystävän, parin muun somalipojan kanssa pelikassit olalla. Ahmed kysyi: "Missä Topi on? Eihän teitä yleensä koskaan näe erossa toisistanne."
"Se moraaliton typerys saa olla missä haluaa", kivahti Tiina ja jatkoi: "mutta oletko sinä vihdoin jättänyt Hannan, joka ei muuta ajattele kuin millaisia vaatteita seuraavaksi ostaisi ja ...?" "En minä Hannaa jätä", keskeytti Ahmed, "eikä hän ole ollenkaan sellainen pintaliitäjä kuin moni luulee."
| Pohdi kunkin kertomuksen henkilön moraali-ihannetta. |
Linkkejä:
©Internetix/Ahtiainen, Dahlqvist, Pesonen & Kuisma-Sorjonen1997