INTERNETIX - Elämänhallinta

Kehitä itseäsi

Mikä on oikea suunta ihmisen kehitykselle, mikä on kehityksen tavoite ja miten siihen päästään? Kysymyksiin on vaikea löytää tyhjentäviä, kaikkia tyydyttäviä vastauksia. Filosofi Immanuel Kant sanoo: "Kasvatus on uudistuvan kulttuurin ja yhteiskunnan keskeinen funktio. Siksi kasvatus on suurin ja vaikein ongelma, mikä ihmiselle voidaan antaa." Toteamus näyttää pätevän yhtä hyvin itsensä kehittämisessä kuin yhteiskunnan taholta asetettavissa koulutuksen perustavoitteissa.

Ihmisen kehittymiselle, inhimilliselle kasvulle on mahdollista antaa yleispäteviä ohjeita, jotka toimivat elämänmerellämme ikäänkuin karttamerkkeinä; meistä itsestämme ja elämäntilanteestamme riippuu mitä merkkiä tai ohjetta milloinkin tarvitsemme löytääksemme eteenpäin. Eräs perusohje on syytä painaa mieleen: purjehtiessamme eteenpäin on tiedettävä mistä olemme lähteneet, mikä on nykyinen sijaintimme ja mihin satamaan pyrimme. Pidämme aina yllä positiivista, myönteistä mielialaa, negatiiviset ajatukset jätämme Roskaroopeen. Teemme matkaa etapeittain, sopivin päivämatkoin, välillä leväten, välillä sinnikkäästi tuulta vasten luovien, omilla ehdoillamme.

Suunnistaminen nykyajassa vaatii myös menneisyyden, omien juurien tuntemista, pysyvän arvomaailman tunnistamista ja omaksumista. Meillä on oltava kestävä perusta mille rakentaa tulevaisuutemme. Yhteiskuntamme aineellisia etuja korostava, taloudellisten nousu- ja laskusuhdanteiden vuoristoradassa pahoinvoiva arvomaailma vääristää ihmisen todellista pyrkimystä hyvään - sellaiseen tasapainoiseen elämänmuotoon, jossa sosiaaliset, henkiset, moraaliset arvot ja ihmisen suhde luontoon ovat vallitsevina. Reittivalinta on jokaisen tehtävä itse, mutta seuraavat "karttaselitykset" toivottavasti viitoittavat inhimillisen kasvun suuntaa:

1. MYÖNTEINEN ASENNOITUMINEN

Positiivisella asennoitumisella on ratkaiseva merkitys ihmisen elämässä: miten hän selviää elämäntilanteissaan eteenpäin, onko hän selviytyjä, kohtaako hän rohkeasti ongelmatilanteet vai väistyykö hän tappion hetkellä piiloutuen kärsimyksiinsä. Jokaisessa ihmisessä on sekä negatiivisia että positiivisia voimia; omista valinnoista riippuu kummalta puolelta merimerkkiä purtensa ohjaa. On muistettava, että myönteisyys on mahtava luova voimavara, jonka käyttöönottoa on mahdollista harjoitella- kielteisyys sen sijaan estää kaiken kehityksen ja toimii tuhoavana voimana. Meissä jokaisessa on paljon positiivisia voimavaroja, luovuutta ja sellaisia kykyjä, joita itse emme ole tunnistaneet. Elämä on meitä kaikkia varten, jokaisella on oma lahjansa ja erityislaatunsa löydettävänä. Ihmisessä on sekä myönteisiä että kielteisiä voimia, joista kielteiset saavat meissä vallan turhan helposti. Positiivisuus jää jonnekin piiloon, unohduksiin tai vaikkapa kätketyksi aarteeksi, jota kannattaisi etsiä. Kaikilla on ongelmiensa ratkaisuihin tarvittavat avaimet, jotka yleensä lopulta löytyvät vaikka ovatkin välillä hukassa. Niitä on vain osattava ja haluttava etsiä. Positiivisen ajattelun kautta löytyvät tärkeimmät tarvittavat työkalut.

2. AJATTELUN VAPAUS

Maailma, yhteiskunta ja ihminen ovat niin moniulotteisia, rikkaita ja arvokkaita, ettei niiden selittäminen tai ymmärtäminen ole mahdollista joidenkin yksittäisten ajatus- tai kokemistapojen avulla. Siksi ihmisen kasvu- ja elinympäristöä ei saa kahlita tiettyihin malleihin, vaan ihmiselle on annettava ajattelun ja kokemisen vapaus. Monet kehitystä jarruttavat ongelmat johtuvat juuri vapauden puutteesta. Ihmiset lokeroituvat tai heidät leimataan johonkin tiettyyn ryhmään kuuluviksi. Työelämässä on ammattiroolinsa; politiikassa korostetaan jotain tiettyä ideologiaa, ratkaisumallia tai ehdotusta, joista paras on se oman ryhmän esitys. Uskonnolliset suuntaukset juuttuvat helposti tarjoamaan parhaina omia perusarvojaan. Oppilaitokset tuskin kyseenalaistavat vallitsevaa tieteenihannetta esittelemällä muita tiedollisia lähestymistapoja. Talouselämän edustajat tyrkyttävät omaa perusarvoista joskus täysin poikkeavaa arvomaailmaansa. Yhteiskunnassamme vallitsevat ajatusrakenteet ovat uskomattoman kaavamaisia ja luutuneita. On melkoinen urakka raivata tilaa todelliselle ajattelunvapaudelle, mutta yksilötasolla se on mahdollista tehdä tutustumalla suvaitsevaisuuden hengessä eri kulttuureihin, katsontatapoihin ja aatteisiin.

3. IHMISKUVAN SYVENTÄMINEN

Ihminen perustaa yleensä käsityksensä toisista ihmisistä pitkälti sen perusteella, millainen on hänen oma ihmiskäsityksenä. Oma maailman- ja minäkuva voi olla huteralla pohjalla: itsetuntemusta ei ole ja oma käyttäytyminen- kohdistuu se sitten itseensä tai ympäristöön- voi olla tiedostamatonta ja arvaamatonta. Elämästä vieraantuminen ja sisäinen tyhjyys, arkielämän näännyttävä harmaus, vaivaa turhan usein nykyajan ihmistä. Laajentamalla ja syventämällä ihmiskuvaa on mahdollista luoda mielekäs pohja henkiselle kehitykselle. On pyrittävä ymmärtämään ihmisen tärkeimmät ominaisuudet, jotta kykenisi tunnistamaan omat ja muiden fyysiset ja henkiset ulottuvuudet ja mahdollisuudet. Henkiseen kasvuun, ihmis- ja maailmankuvan syntymiseen, oman elämäntarkoituksen ja sisällön löytämiseen on lukematon määrä erilaisia teitä. Suuret maailmankatsomukselliset ja filosofiset opit, idän ja lännen uskonnot jne. tarjoavat kukin lopulta samaan päämäärään johtavia elämänohjeita.

4. ASTEITTAINEN KEHITTYMINEN

Nykyihmisen ongelmana näyttää olevan kova kiire. On kiire käydä koulunsa loppuun, suorittaa tutkintonsa ennätysajassa, sijoittua työelämään, edetä uraputkessa, harrastaa vapaa-aikoinaan, edetä poliittisella urallaan jne.; loputtomiin pysähtymättä ennen kuin vasta elämän päättyessä. Elämänkaari muodostuu helposti kaavamaiseksi. Se on rakentunut ulkoapäin saneltujen tai omaksuttujen normien mukaisesti; ihmisellä on harvoin ollut mahdollisuutta tai aikaa pysähtyä miettimään elämänsä laukkaa ja sen mielekkyyttä. Ihminen arvioi elämäänsä tavallisesti vasta jonkin ulkoisen syyn havahduttamana. Syynä voi olla työttömyys, burn out työpaikalla, jonkin läheisen kuolema, oma sairastuminen, yleinen tympääntyminen arkirutiineihin, yksitoikkoiseen työhön tai vaikkapa ns. neljän- tai viidenkympin kriisi.

Ihmisen koko elinikäisen kehityksen tulisi tapahtua asteittain säilyttäen tasapaino eri inhimillisten kykyjen kesken. Nykyisin vannotaan helposti tiedon nimeen ja unohdetaan inhimillinen lämpö ja lähimmäisen rakkaus. Ihmiskunnan historia on täynnä esimerkkejä lopulta pelkkää tuhoa kylväneistä henkilöistä, joiden jokin pitkälle kehittynyt inhimillinen ominaisuus on kääntynyt vastakkaiseksi negatiiviseksi voimaksi. Etappipysähdykset elämänmerellämme tekevät matkastamme nautittavan ja mielekkään. Pysähdykset suovat meille tuiki tarpeellista aikaa muistella kokemaamme, suunnitella tulevaa suunta ja seuraavaa tavoitetta. Pysähdyspaikassa saamme tyhjennettyä kaiken tarpeettoman, negatiiviset ajatuksemme, vihamme, katkeruutemme, pikku harmimme Roskaroopeen.

On hyvä muistaa, että pitkä yksitoikkoinen purjehdus käy ahdistavaksi. Sosiaaliset suhteet kanssapurjehtijoihin, varsinkin jos mukana on kaikkein lähimpiä ihmisiä, kiristyvät aiheuttaen negatiivisen, räjähdysalttiin kaikille epämiellyttävän ilmapiirin. Käy helposti niin, että kaikille mukanaolijoille tulee halu lopettaa purjehdus ennakoitua aikaisemmin. Enää ei ole halua pysähtyä suunniteltuihin, eikä missään tapauksessa ylimääräisiin, pysähdyspaikkoihin.

5. SUVAITSEVAISUUS JA LÄHIMMÄISENRAKKAUS

Kulunut lause "Errare humanum est, ignoscere divinum, erehtyminen on inhimillistä, anteeksiantaminen jumalallista" ei pysäytä juuri ketään, mutta jos se todella toteutuisi ainakin loppuosaltaan, niin kuinka paljon suvaitsevampi, tasapainoisempi ja onnellisempi maailmamme olisikaan! Omien taustojen ja roolien ymmärtäminen auttaa ihmistä lähimmäisen tasa-arvoiseen kohtaamiseen. Toisen ja oman ihmisarvon tunnustaminen sekä tunteminen johtaa elämän kunnioittamiseen, säilyttämiseen ja todelliseen tasa-arvoon. Ihmisarvon aito kunnioitus johtaa suvaitsevaisuuteen, joka on tärkeimpiä asennetekijöitä tasapainoisen ja tasa-arvoisen rauhaa rakastavan yhteiskunnan rakentamisessa. Rasistisessa ennakkoluulojen ja pelkojen myrkyttämässä eriarvoisessa maailmassamme ihmiskunta on vasta henkisen kasvunsa alussa. Mutta kasvuvastuu on jokaisella itsellään.

Jossain tietoisuutemme ulkopuolella ei ole erillistä maailmaa, josta meidän ei tarvitse välittää, jonka elämä, hätä tai onni, ei koskisi myös meitä. On toki mukavan turvallista seurata kotisohvalta iltauutisista maailman hullua menoa; mikähän saisi meidät havahtumaan ajoissa: olohuoneemme nurkassa nälkään kuoleva afrikkalaislapsi vai naapurustossa havaittu törkeä eläinrääkkäys?

Kaukaiseen itselle tuntemattomaan tai pintapuolisesti ymmärrettyyn asiaan on helppoa olla ottamatta kantaa. Usein kuulee myös väitteen, ettei yksittäinen ihminen voi vaikuttaa maailmantapahtumiin, oman maansa asioihin, omiin päättäjiinsä jne.- näin toteutuu käytännössä vieraantuminen! Tämän ajattelutavan mukaan jokainen huolehtikoon itsestään: pahimmillaan omahyväiseen itsekkyyteen liittyy kateutta ja pahansuopuutta. Monet pakolaisvastaiset kannanotot ovat olleet suorastaan tyrmistyttävän suvaitsemattomia ja ilkeitä. Tällaiset ihmiset ovat unohtaneet omat muuttoaaltomme vuosisadan alkupuolella, sotien evakot ja ilkeämielisesti elintasopakolaisuudeksi jollakin mittarilla luettavan massamuuton 1970-luvulla Suomesta Ruotsiin.

Jokaisen on kylvettävä itse kasvunsiemenensä: "mitä kylvät, sitä niität!". Mutta eikö meidän tulisi jo itsekkäistä syistä vaikkapa vanhan kunnon talkoohengen mukaisesti auttaa toinen toistamme, kansallisuudesta, rodusta, väristä ja uskonnosta riippumatta. Rakasta itseäsi niinkuin lähimmäistäsi on maailmassa yksi syvällisimmistä, vaikeimmin toteutettavista ja valitettavasti eniten väärinymmärretyistä elämänohjeista.