Maailmankuva on psykologinen käsite, joka rakentuu erilaisista ulkomaailmaa koskevista mielikuvista. Jokaisella ihmisellä on oma maailmankuvansa riippumatta siitä, mitä hän ajattelee yhteiskunnasta, jossa hän elää. Maailmankuva on erotettava elämänkatsomuksesta, joka sisältää sen, miten ihminen henkilökohtaisesti suhtautuu maailmaan. Elämänkatsomus syntyy maailmankuvasta ja minäkuvasta. Ihminen itse ratkaisee, mitä kukin osa tai ilmiö maailmasta hänelle merkitsee.
Maailmankuva ohjaa yksilön suhtautumista ympäristöönsä: onko hän tyytyväinen asemaansa, sopeutuuko hän vallitseviin olosuhteisiin vai yrittääkö hän vaikuttaa maailman tapahtumien kulkuun. Se mitä maailmasta ajattelemme ja mitä siinä oikeastaan arvostamme, ohjaa lähes kaikkea toimintaamme.
Elämässään myötätuulessa purjehtivalle ihmiselle muodostuu helposti auvoinen kuva maailmasta, joka on oikeudenmukainen ja jonka tapahtumat ovat ennustettavissa.
Kriisitilanteissa, esimerkiksi työttömyyden kohdatessa, ihmisen usko maailman oikeudenmukaisuuteen ja ennustettavuuteen saa pahan kolhun. Maailmankäsityksen ja oman elämäntilanteen välille syntynyt ristiriita pitäisi jotenkin ratkaista. Työttömyydelle on löydyttävä selitys, jonka tulisi olla sopusoinnussa oman näkemyksen kanssa. Muussa tapauksessa kriisissä painiskeleva joutuu pohtimaan maailmankäsityksensä oikeellisuutta.
Maailman perusolemusta voidaan tulkita monella tavalla; jaottelu tapahtuu ennustettavuuden, kontrolloitavuuden ja esimerkiksi oikeudenmukaisuuden mukaan. Tieteellisessä maaimankatsomuksessa oikeudenmukaisuudesta ei ole todisteita, kun taas ennustettavuudesta ja kontrolloitavuudesta on. Fatalistisessa ajattelussa maailma voi olla oikeudenmukainen, mutta se ei ole kontrolloitavissa tai ennustettavissa. Eksistentiaalisessa maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta eikä ennustettavuutta.
Esimerkiksi työttömyyden kohdatessa tieteellinen maailmankatsomus saattaa kannattajansa hämilleen: eikö taloudellinen ja yhteiskunnallinen lopulta lamaan johtanut kehitys ollutkaan ennakoitavissa? Fatalisti tyytyy osaansa uskoen, että oikeudenmukaisuus jotenkin lopulta toteutuu, jos ei nyt niin vaikkapa seuraavassa elämässä. Hän uskoo ansainneensa kohtalonsa ja siksi suurikin vääryys voi olla oikeudenmukaisuutta. Eksistentiaalisen näkemyksen omaavalle työttömyys ei sodi hänen maailmankatsomustaan vastaan, mutta ympäristön kokeminen eksistentiaalisesta näkökulmasta tekee elämänhallinnan ja masennuksesta selviytymisen vaikeammaksi.
Humanistisessa maailmankuvassa korostetaan ihmisen mahdollisuutta vaikuttaa maailmaan. Ihmisen erehtyväisyydestä huolimatta kaikki lopulta päättyy hyvin.
Käsityksemme maailmasta on syntynyt elämän aikana itsemme ja ympäristömme vuorovaikutuksessa. Suurin osa ihmisista on omaksunut työhön ja työttömiin liittyvät käsityksensä ja arvonsa nykyisestä poikkeavissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Monet asenteista ja uskomuksista eivät toimi enää nykypäivänä. Uudessa tilanteessa ne helposti heikentävät elämänlaatua. Esimerkiksi taloudellisen menestyksen illuusiossa elänyt ihminen joutuu romahduksen hetkellä pakosta järjestämään elämänarvonsa uudelleen, koska muuten hänellä ei ole mahdollisuutta selvitä tilanteesta ilman vakavia psyykkisiä häiriöitä. Useimmiten työtön joutuu hylkäämään elämäänsä hankaloittavat uskomukset ja muuttamaan koko arvomaailmansa. Prosessi on työläs, eivätkä omat voimat aina riitä selviytymiseen.
Ihmisen maailmankuva edustaa tavallisesti sitä kulttuuria, jossa hän elää. Maailmankuvan muodostumisessa kieli on tärkeällä sijalla käsitteiden muodostumisessa. Yhteisessä kulttuuri- ja kielipiirissä ihmisten maailmankuvat ovat yksilöiden henkilökohtaisista eroista huolimatta melko samankaltaisia. Voidaankin puhua ei vain yksittäisten ihmisten vaan koko kulttuuripiirin, kansakunnan ja aikakauden maailmankuvasta. Maailmankuva muuttuu jatkuvasti kulttuurin kehityksen tahdissa.