Länsimainen kulttuurimme ylläpitää illuusiota kaikkivoipaisesta ihmisestä, autonomisesta ja riippumattomasta sankarista. Kyseessä on useimmiten illuusio, särkyvä ihannekuva rakkauden ja riippuvuuden tarpeet itsessään kieltäneestä ihmisestä, joka mieluummin hyökkää ärhäkkäästi toisten kimppuun tai hirttää itsensä kuin myöntää itsessään mainitut halveksimansa heikkoudet. Sokeudessaan hän tietysti kieltää oman riippuvuutensa ihailijoistaan, yleisöstään, nöyristelevistä alaisistaan tai mielistelevistä kannattajistaan.
Henkisesti ehyt tasapainoinen ihminen tulee toimeen tavallista paremmin ilman kanssaihmistensä huomiota, mutta tuskin hän kieltääkään rakkauden ja riippuvuuden tarpeitaan. Hänen mielentyyneytensä, henkinen kypsyytensä perustuu elämänkokemuksiin. Hänellä on sisäistynyt mielikuva turvaverkostaan. Yksinäisyys ei erota häntä henkisesti muista ihmisistä, hän tavoittaa turvallisuudentunteensa myötäelämiseen kykeneviltä ystäviltään ja lähipiiristään. Ilman tällaista turvaverkkoa elävä ihminen on onneton ja hyvin haavoittuva. Hän rakentaa turvakseen jonkin itselleen pohjimmaltaan hyvinkin vieraan roolihahmon tai -hahmoja aina tilanteen mukaan.
Ihmisen henkiseen kehitykseen vaikuttaa voimakkaasti elämän ja kuoleman pelko. Toisaalta ihmisellä on tarve kuulua ihmisryhmään, toisaalta pyrkimys kasvaa omaksi itsekseen ja toteuttaa itseään, jättää "jälkensä". Jokaisessa on nuo kaksi ristiriitaista pyrkimystä: halu rakentaa turvallinen oma pesänsä ja toisaalta halu lähteä vapaana "siihen suureen elämänsä seikkailuun". Itävaltalainen Freudin oppilas Otto Rankl kehitti teoriansa ihmisen eriytymisen ja yksilöitymiseen liittyvien pelkojen, "elämän pelon" ja "kuoleman pelon" varaan. Elämän pelko on ihmisen pelkoa irtaantua ja itsenäistyä, pelkoa kohdata elämä erillisenä yksinäisenä yksilönä. Kuoleman pelko puolestaan on pelkoa riippuvuudesta, sulautumisesta kasvottomaan massaan.
Spontaani, joustava, vapaa, riskejä kaihtamaton, seikkailumielinen elämä on toki sisältörikkaampaa ja "jälkiä jättävämpää" kuin pidättyvä aina kontrolloitu, "järkevä", tiukasti hallittu elämä. Sopii miettiä, kumpi elämäntapa on ihmisen itsensä kannalta parempi ja haluttavampi: turvallinen mutta tyhjä vai vaiherikas, mutta kolhuja sisältävä elämänkaari. Epäilemättä monet valitsisivat "varmuuden vuoksi" ensimmäisen vaihtoehdon, mutta onko siinä mahdollista kehittää elämän todellista hallintaa. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa ihminen on pakosta joutunut sopeutumaan ja löytämään selviytymiskeinoja saaden näin kullanarvoista elämänkokemusta. Turvattu elämä voikin olla sellaista elämää, josta puuttuu aito elämänhallinta: kriisitilanteessa suoja voi osoittautuakin kovin köykäiseksi ja koko korttitalo sortua jostakin tällistä.
Abraham Maslowin kehittämän psykologisten tarpeiden hierarkiamallin mukaan ihmisen turvallisuuden ja johonkin kuulumisen tarpeet tulevat ennen yksilöitymisen ja itsensä toteuttamisen tarpeita. Elääkseen ihminen tarvitsee ruokaa ja lämpöä, eriytyäkseen itsenäiseksi yksilöksi turvallisuutta. Kiellämme helposti itsemme, hylkäämme omat ajatuksemme ja toiveemme jos vain voimme säilyttää siten omat oikeutemme, lähimmät ihmissuhteemme tai kuulumisen johonkin tärkeäksi katsomaamme ryhmään tai yhteisöön esimerkiksi uskonnolliseen, aatteelliseen tai työyhteisöön jne.
Saavuttaakseen sisäisen eheyden ja turvallisuuden tunteen ihmisellä on oltava rohkeutta luopua ja tulla hylätyksi. Ihmisen päätöstä olla itsensä herra, pitää kiinni omista ajatuksistaan, arvoistaan ja päämääristään senkin uhalla ,että menettäisi itselleen läheiset ihmiset tai joutuisi erilleen sosiaaliryhmästään, voi tuntua hypyltä tuntemattomaan. Filosofi Sören Kirkegaard vaatii meitä suorittamaan yhä uudelleen ja uudelleen eksistentiaalisen hypyn kuilun reunalta tuntemattomaan. Kuitenkin jokainen tunnesuhde ja ihmisen henkinen kasvu sisäiseen turvallisuuteen vaatii uskallusta tehdä tuo hyppy. On kyettävä katkaisemaan riippuvuus on sitten kyse äiti-lapsi-suhteesta tai rakkaussuhteesta: vain siten on mahdollista saavuttaa henkinen itsenäisyys ja kahden ihmisen välille antoisa uusiutuva elinvoimainen suhde. Kirkegaardin hyppy on uskallettava ottaa - on uskottava kuilun toisella puolen olevaan ihmisyyteen tai ihmissuhteeseen. Ilman tuota ihmisyyden uskoa emme edes uskalla yrittää hyppyä tai sitten mielemme murskautuu kuilun pohjalle.
Positiivisilla mielikuvaharjoituksilla pystymme ajanoloon muokkaamaan ja vahvistamaan omaa henkistä kasvualustaamme. Oma myönteisyytemme vaikuttaa myös ympäristöömme: vastaanotamme sitä mitä lähetämmekin. On taisteltava jatkuvasti kielteisiä ajatuksia vastaan ja löydettävä keinot poistaa ne mielestä. Elämänmeren purjehduksellamme apunamme toimii onneksi verraton jätehuoltomme Roskaroope!