Tavallisesti stressillä tarkoitetaan sellaista ruumiillista tai henkistä rasitusta, johon elimistö reagoi yleisellä puolustusmekanismilla sopeutuakseen rasitustilanteeseen. Fysiologisen stressin laukaisijana voi olla mikä tahansa ulkopuolinen ärsyke: kuuma, kylmä, kipu, nälkä, jano, infektio, suuri haava, hypoglykemia, ruumiillinen rasitus, uhkaava tilanne jne, joka muuttaa normaalia fysiologista tasapainotilaa. Elimistö käynnistää puolustusreaktiot sopeutuakseen uhkaavaan tilanteeseen ja palauttaakseen tilannetta edeltäneen tasapainotilan.Uhkatilanteessa lisämunuaisesta vapautuu erilaisia hormoneja mm. adrenaliinia, joiden vaikutuksesta sydämen lyötitiheys ja verenpaine kohoavat, lihaksiston verenkierto kiihtyy jne.- tapahtuu erilaisia aineenvaihdunnallisia reaktioita, jotka auttavat elimistöä soputumaan sen tasapainotilaa uhkaavaan tilanteeseen. Stressi ei sinänsä ole suinkaan kielteinen ilmiö vaan olennainen osa elämää. Eläminen onkin jatkuvassa vaihtuvassa stressitilanteessa olemista. Stressi käy elimistölle haitalliseksi vasta jatkuessaan pidempään ja kuluttaessaan loppuun elimistön sopeutumismekanismit.
Käyttäytymistieteissä stressi määritellään epämiellyttäväksi ja seurauksiltaan traumaattiseksi tunnetilaksi, kun taas fysiologinen stressi ei välttämättä ole elimistölle haitallinen eikä epämiellyttävä. Jatkuva liiallinen fyysinen ja psyykkinen rasitus vaikuttaa monien sairauksien puhkeamiseen. Puhutaan ns. psykosomaattisista sairauksista, esimerkiksi. vatsahaavasta, verenpainetaudista, sepelvaltimotaudista, reumasta jne., joiden syntymiseen vaikuttaa jatkuva stressi. Tutkimukset ovat osoittaneet monien edellä mainittujen sairauksien puhkeavan rasittavien elämäntilanteiden yhteydessä. Fyysisellä ja psyykkisellä stressillä on mahdollista vaikuttaa mihin tahansa ruumiin toimintaan, joten stressi voi olla yhtenä syynä lopulta kaikissa sairauksissa. Elämän voi kokea jatkuvaksi stressiksi, ts. psykosomaattiseksi ilmiöksi.
Ihmiset kokevat ulkoisesti samankaltaiset elämän kriisitilanteet, esimerkiksi avioeron tai työttömyyden, eri tavoin riippuen kulttuuritaustastaan ja omista kokemuksistaan. Erityisesti itsetuntoon vaikuttava kriisitilanne voi laukaista sairastumisen. Teollistuneissa maissa psykososiaalisten stressitekijöiden merkitys sairastuvuudessa on jatkuvasti lisääntymässä. Aineellinen hyvinvointi ei merkitse automaattisesti psyykkistä tasapainoa. Nykyisessä maailmassamme ihminen ei tunne itseään enää turvalliseksi eikä merkityksellisesti ilman toisen ihmisen tai yhteisön läheisyyttä. Yhteiskunnallemme on tyypillistä pitkäaikaisten ihmissuhteiden häiriintyminen ja jopa katkeaminen (huimat avioeroluvut, sukusiteiden katkeaminen, muuttoliike, pitkittynyt massatyöttömyys jne.). Voidaan vain kauhulla arvella, millaisia sairastuvuusvaikutuksia nykyinen murroskausi aiheuttaa jo lähitulevaisuudessa: toisaalta äärimmilleen kiihtynyt työtahti ja sen aiheuttama stressi, kova kilpailu työpaikoista ja niissä väkisin pysyminen, toisaalta pitkäaikaistyöttömyys ja epätyypillisten työtehtävien epävarmuus. Psyykkisellä sopeutumiskyvyllä on ratkaiseva merkitys tulevaisuuden radikaalisti muuttuvissa oloissa. Henkilö, joka pystyy käsittelemään rakentavasti elämäntilanteidensa herättämiä ahdistustiloja, välttyy todennäköisemmin sairastumasta johonkin somaattiseen tautiin kuin stressaantunut.
Stressi saattaa pitkittyessään johtaa burn out -ilmiöön, masennukseen, itsetuhoajatuksiin, ihmissuhdeongelmiin, työkyvyn alentumiseen jne. Stressireaktio on yleensä kaikilla ihmisillä varsin samantapainen. Siinä voidaan erottaa shokki-, vastustus- ja uupumusvaiheet.