 Professori Jorma Enkenberg Kirsti Vuorelan haastateltavana Nettiradio Mikaelissa |
Jotta Internetiä voidaan käsitellä oppimisympäristönä, on tarpeellista selvittää siihen liittyvät keskeiset käsitteet. Ensinnäkin on selvitettävä mitä on oppiminen, koska kaikki muutokset eivät ole opiskelun tuloksia. Lisäksi käsite oppimisympäristö luo kuvitelman, jonka mukaan oppimista tapahtuu vain tietyissä konteksteissa. Toiseksi on käytävä läpi käsitteitä, jotka ovat keskustelijoiden työkaluina, kun he puhuvat esimerkiksi verkkopedagogiikasta. Tietotekniikkaan liittyvistä termeistä keskeisiä ovat esimerkiksi hyperteksti ja -media, jotka muodostavat yhdessä kaksi keskeistä peruspilaria World Wide Webin toiminnoille. Kyse on perinteisen ajatustavan muutoksesta, koska Internetiin kirjoitetaan harvoin tekstejä lineaariseen muotoon. Lisäksi sellaiset web-sivut, joissa on yhdistelty tekstiä, kuvaa ja ääntä, yleistyvät nopeasti. Kolmanneksi on purettava koko käsite oppimisympäristö pieniin osiin, jotta sen systemaattinen tarkastelu olisi mahdollista.
Lue seuraavat luvut vain, jos koet sen tarpeelliseksi. Voi testata osaamisesi vastaamalla kunkin luvun testikysymyksiin.
I
nternetin kehityksen ovat havainneet myös tutkijat, opettajat ja opiskelijat. Varsinaisia opiskeluympäristöjä on kuitenkin toistaiseksi luotu vain muutamia. Ainakin tässä vaiheessa nekin ympäristöt ovat alkeellisella tasolla. Eri yliopistojen opettajat ovat hyödyntäneet esimerkiksi sähköpostia opetuksessaan tai sitten web-sivuille on siirretty pelkkiä luentorunkoja.Oulussa on kehitelty Agora -niminen opiskeluympäristö. Se perustuu kuitenkin suurelta osiin perinteisen opetuksen kylkiäistuotteeksi: opiskelijat ohjataan sinne vasta kurssin aikana. Lisäksi se hyödyntää verkkoa aika huonosti. Toinen Agora on kehitetty Helsingissä: Internetiin on luotu Pekka Himasen johdolla filosofinen keskustelufoorumi. Kuopion yliopiston avoimessa yliopistossa on lähdetty liikkeelle liikuntalääketieteestä. Tällä hetkellä kattava lista maamme verkkokurssitarjonnasta löytyy NetixPressin artikkelista "Avoin virtuaaliyliopisto: Alma mater kotiinkuljetettuna".
 Missä tietokonevälitteisissäoppimisympäristöissä olet itse opiskellut? |
Internetiin liittyy myös, ainakin kasvatuksen perspektiivistä, muutamia outoja koulutussuunnittelijoiden luomia harhakuvia, joihin myös muutamat tutkijat ovat sortuneet (esim. Pohjonen 1995, 55). Internetin yhteydessä puhutaan esimerkiksi ajasta ja paikasta riippumattomasta oppimisympäristöstä. Kaikki edellä mainitut kolme käsitettä ovat mielestäni vääriä ja harhaanjohtavia. Ensiksi on todettava, että ihminen tuskin keksii tapaa pysäyttää aika tai siirtyä ajassa eteen- tai taaksepäin. Vaikka opetus tapahtuu verkon kautta, niin kyllä se aika vaan kuluu. Lisäksi modeemilla on yleensä hyvinkin tarkat aikarajansa. Ihmettelenkin mikseivät koulutussuunnittelijat jo ala puhua opiskelusta, joka ei ole ajankohtaan sidottu - siis ajankohdasta riippumaton opiskelu (aamu, päivä, ilta ja yö tai maanantai, tiistai.., kesä ja talvi jne).
Myös paikasta riippumaton opiskelu kuulostaa oudolta. Kyllähän Internetin kautta tapahtuva opiskelu edelleenkin tapahtuu jossakin huoneessa, esimerkiksi atk-luokassa ja opiskelija tuskin siirtyy kesken opiskelunsa paikasta toiseen. Mieli voi aina harhailla missä vain olipa kyseessä tavallinen tai Internetin kautta toteutettu opetus. Ruumilla on kuitenkin paikkansa, se on aina jossakin. Sitä paitsi onko sellaista olemassa, joka on paikasta riippumaton? Sehän on jotakin, joka on täysin meidän maailmamme ulkopuolella. Ihmettelenkin mikseivät kaikki koulutussuunnittelijat käytä käsitettä etäisyyksistä riippumaton opetus tai opiskelu.
Kolmas Internetiin usein liitetty keinotekoinen termi on oppimisympäristö. Se on sikäli outo käsite, että se kuulostaa jotenkin keinotekoiselta suunnittelukieleltä. Ehkä koulutusteknologit ovat tietämättömyydessään tai markkinahenkisyydessään luoneet kyseisen käsitteen. Manninen ja Pesonen (1997, 267) toteavat, että erilaiset etäopetus-käsitteet ovat siirtyneet historiaan ja tilalle ovat tulleet lukuisat ympäristötermit. Keskusteluissa vilisevät termit kuten virtuaalinen oppimisympäristö, avoin oppimisympäristö, digitaalinen oppimisympäristö, moderni oppimisympäristö ja verkostopohjainen oppimisympäristö. Mannisen ja Pesosen listaa voisi vielä jatkaa seuraavilla ympäristöillä: joustava oppimisympäristö, telemaattinen oppimisympäristö ja uusi oppimisympäristö.
Käsite oppimisympäristö on hankala monessakin mielessä. Suurin ongelma lienee se, että oppimisympäristö on viime kädessä ihminen, koska hänhän se oppii - ei ympäristö. Asiaa mutkistaa vielä se, että kaikki toiminta ei välttämättä ole oppimista - ehkä pitäisikin puhua opiskeluympäristöstä. Käsitteiden vaikeaselkoisuuden kannalta päätämme kuitenkin vielä toistaiseksi jatkossa käyttää kirjallisuudessa käsitettä oppimisympäristö (vrt. Manninen & Pesonen 1997, 267.).
Eero Ropo (1996) on mielestämme maassamme parhaiten ymmärtänyt ja selittänyt sekä analysoinut oppimisympäristön käsitteen monialaisuuden ja kompleksisuuden. Hänen mukaansa olemme tottuneet ymmärtämään opetuksen yleensä vain opettajan toiminnaksi ja puheeksi. Ropo väittääkin, että oppimisympäristön mukaantulo kielenkäyttöön mullistaa monessa mielessä didaktista ajattelua ja tuo opetuksen kehittämiseen uusia näkökulmia.
Ropo (1996) sanoo, että oppimisympäristöjä kuvattaessa ja käsitettä analysoitaessa on tärkeää erottaa toisistaan ympäristö ulkoisena - todella olemassa olevana - realiteettina ja siitä muodostettu havainto, joka on jokaisella yksilöllä erilainen. Tätä havaintoa voimme kutsua yksilön sisäiseksi malliksi tai representaatioksi ympäristöstään. Ropo jakaa edelleen sisäiset mallit ajallisesti pysyviin ja tilannekohtaisin malleihin. Ajallisesti pysyviä malleja olemme tottuneet nimittämään pitkäkestoiseen muistiin talletetuiksi skeemoiksi. Työmuistiin muodostettuja tilannekohtaisia malleja kutsutaan sisäisiksi malleiksi tai mentaalimalleiksi.
Ropo (1996) toteaa, että parhaimmillaankin suunniteltuna oppimisympäristö antaa mahdollisuuksia, mutta ei takaa oppimista. Millainen oppimisympäristö sitten edistäisi oppimisprosessia parhaiten? Ropon (1996) mielestä ensinnäkin oppimisympäristön on oltava päämääräsuuntautunut. Opiskelijan toiminnoilla on siis oltava selkeät tavoitteet: hänen itsensä on tiedettävä mihin hänen toimintansa suuntautuu. Toiseksi oppimisympäristön on oltava riittävän kompleksinen, autenttinen ja todellinen. Sen on pystyttävä tarjoamaan haasteita ja ongelmia, joita yksilö pitää tärkeinä ja ratkaisemisen arvoisina. Kolmanneksi oppimisympäristön on edistettävä dialogisuutta. Oppiminen on nimittäin aina prosessi, jossa yksilö käy keskustelua, itsensä tai toisten kanssa. Jos tällainen keskustelu voidaan rakentaa oppimisympäristössä toimimisen perusperiaatteeksi, on oppimisella hyvä kasvualusta. Neljänneksi oppimisympäristön on annettava palautetta ja mahdollistettava jatkuva prosessin seuranta ja arviointi. Keskeistä tässä on yksilön itsensä suorittama seuranta ja arviointi sekä siihen kasvaminen. Viidenneksi oppimisympäristön on tarjottava mahdollisuuksia minäorientaatioiden mahdollisimman monipuoliseen käyttämiseen. Toisin sanoen yksilön on pystyttävä kokemaan, että hänellä on mahdollisuus rakentaa itseään juuri niiltä osin kuin näkee tarpeelliseksi. Tässä on kuitenkin muistettava, että yksilö muodostaa itse oppimisympäristönsä sisäisen mallin eikä opetuksessa laadittua oppimisympäristöä voi tässä suhteessa suunnitella missään mielessä täydelliseksi ja riittäväksi jokaisen yksilön tarpeisiin. (Ropo 1996.)
Ropon (1996) mielestä uusille medioille pohjautuvissa oppimisympäristöissä keskeistä on niiden hallittavuuden vaikeus. Lähes kaikki tarvittava informaatio on saatavilla verkkojen kautta. Aines on myös usein viihteen ja asian sekoitusta, totta ja vähemmän totta. Tämä on perinteisen opetuksensuunnittelun kannalta vaikeus. Uuden oppimisympäristön näkökulmasta se on kuitenkin Ropon mielestä pikemmin mahdollisuus kuin este. Seuraavaksi lähdenkin yksityiskohtaisesti hahmottelemaan Ropon kehittelemää oppimisympäristöä lähinnä Internetin näkökulmasta.