©Internetix

Opettaminen ja esiintyminen videoneuvottelussa


Tämän oppimateriaalin avulla perehdyt videoneuvottelussa esiintymiseen ja opettamiseen. Oppimateriaali sisältää ohjeita ja näkökulmia videoneuvotteluopetuksen suunnitteluun ja vuorovaikutteiseen esiintymiseen ja opettamiseen.

Materiaali on tehty ensisijaisesti opettajille, mutta myös muut videoneuvottelua viestintävälineenä käyttävät henkilöt saavat oppimateriaalista tietoa esiintymiseen liittyvissä asioissa.

Tietokoneavusteinen oppiminen on yleistynyt sekä teknologian kehittymisen että monimuoto-opetuksen myötä. Tietokoneavusteinen oppiminen tarkoittaa kaikkea opiskelua, missä tietokone on apuna: työkaluna, viestintävälineenä tai oppimisprosessin ohjaajana. Videoneuvottelu opetuksessa toimii sekä viestintävälineenä opettajan ja oppijoiden välillä että oppijoiden oppimisprosessin ohjaamisen kanavana silloin, kun opettaja ja oppijat eivät voi syystä tai toisesta kohdata toisiaan samassa fyysisessä tilassa. Opiskelu videoneuvottelun välityksellä on vuorovaikutteista.

Tässä oppimateriaalissa vuorovaikutteisella opettamisella tarkoitetaan, että opettaja ja oppija toimivat yhtäaikaa sekä sanomien tuottajina ja tulkitsijoina, lähettäjinä ja vastaanottajina. Vuorovaikutteisessa opetuksessa sekä oppija että opettaja vaikuttavat opetustapahtuman rakentamiseen.

Sisällöt

Etusivu
Mitä on videoneuvottelu?
Videoneuvottelu opetuksessa
        Ohjaus ja tutorointi videoneuvottelussa
Opetukseen ja esiintymiseen valmistautuminen
        Opetuksen tavoitteet
        Oppijoiden ja opetustilanteen analysointi
        Aiheen ja näkökulman valinta
        Opetusmateriaalin valmistaminen
        Oppitunnin rakenteen jäsentely
        Opetussisältöjen jakaminen osiin
        Opetuksen aikatauluttaminen
Esiintyminen videoneuvottelussa
        Katsekontaktin merkitys
        Puhumisen taidot
        Kuuntelemisen taidot
        Kysymysten esittäminen
        Havainnollistaminen
Videoneuvotteluun soveltuva opetustyyli
Tehtävät
Kirjallisuus ja linkit



©Internetix/Anne Havukainen