Länsimaisessa oppimisessa on ollut vallalla kolme paradigmaa; behaviorismi, kognitiivinen ja konstruktiivinen oppimisnäkemys. Kullakin niistä on aikansa ja paikkansa historiassa. Koulutuksella kaikkien kansalaisten oikeutena on hyvin lyhyt historia, suunnilleen yhtä lyhyt kuin yrittäjyydellä. 1600- ja 1700-luvuilla ei vielä ollut muodollista koulutusta tavalliselle kansalaiselle. Se oli hyvin harvojen etuoikeus. Koulutus merkitsi tekemällä oppimista elämän kulussa siinä asemassa ja kontekstissa, johon ihminen oli syntynyt. Yksi valistuksen ajan kantavista ajatuksista oli oppimisen oikeuden ulottaminen kaikille. Se kesti kuitenkin aikansa ja vasta 1900-luvulla voidaan katsoa teoreettisten perusteiden ja koulujärjestelmän kehittyneen. Ennen sitä ei ollut yhtenäistä paradigmaa, vaan erilaisia ajatuksia oppimisesta. Ensimmäisenä behaviorismi nousi vallitsevaksi oppimisnäkemykseksi.

BEHAVIORISMI - EMPIRISMI JA JÄRJESTYS OPPIMISTEORIOIHIN

Behaviorismi perustuu empirismiin. Se olettaa, että totuuden ja tiedon syntyminen perustuu aistihavaintoihin (esim. Niiniluoto 1984, 140, Sarvimäki 1988, 16-19). Sitä usein kutsutaan aristoteeliseksi ajatukseksi totuuden luonteesta. Tiedon oikeutus ja sisältö syntyvät havainnoista ja johdetaan niistä (esim. Boed 1991, 5). Modernin murroksen erilaisista ajatuksista valikoitui modernin ajan ihanteeksi brittiläinen suuntaus niin taloustieteissä kuin oppimisessakin.

Vähitellen ihmiskäsitys muuttui. Siinä painottui kasvatus ja toisaalta evoluutio, josta seurasi ihmisten kategorisointi ja luokittelu. Charles Darwinin (1809-1882) jälkiä seuraten, ihminen käsitettiin eläimeksi eläinten joukossa. Behaviorismi ei tehnytkään erityistä eroa eläimen ja ihmisen välillä. Oppija oli kohde, johon vaikutettiin ja jota kontrolloitiin. Oppiminen käsitettiin reaktioiden summaksi. Enemmän reaktioita merkitsi enemmän oppimista. Hyvää oppimista voitiin silloin mitata reaktioiden määrällä. Oppija oli behaviorismissa ulkoapäin ohjattu kohde, jonka maailman rajoittuu, siihen mitä voitiin havaita.

Modernin ajan edetessä organisoinnin ideologia ja tekniikan kehitys muuttivat jälleen ihmiskäsitystä ja ajatuksia maailmasta ja oppimisesta. Kognitiivinen oppimiskäsitys tarkastelee ihmistä koneen tai järjestelmän osana (esim.. Bowen 1981, Fiske & Taylor 1984). Ihminen ihastui ajatukseen siitä, että hän pystyy hallitsemaan ja muuttamaan maailmaa järjen ja tekniikan avulla (esim. Etzioni 1968, Halsey & al. 1997, Morgan 1986, Zuboff 1988). Organisaatiotutkija Etzioni (1968) ilmaisee sen oivasti "yhteiskunta tuotti yksilöitä, jotka sopivat organisaatioon". Kognitiivinen paradigma seuraileekin rationalismin jälkiä. Se olettaa, että on mahdollista löytää totuus ja tieto päättelyllä. Sen mukaan on olemassa 'a priori' totuus, joka ei tarvitse tuekseen empiiristä havainnointia (Niiniluoto 1984, Sarvimäki 1988). Kun behaviorismissa ihminen oli kohde, johon vaikutettiin, niin rationalismin mukaan tietäjä on oman ajattelunsa varaan nojaava maailmasta eriytynyt ajattelija. Voisi ehkä sanoa, että behaviorismissa ulkoisesti havaittava todellisuus hallitsi oppimista ja kognitiivisessa näkemyksessä oppiminen eriytettiin ihmisen sisäiseksi toiminnaksi, muistamiseksi ja myöhemmin tietorakenteiden muodostamiseksi. Oppiminen merkitsi ensin paljon muistamista ja suuren informaatiomassan hallintaa. Oppija oli tiedon tuottaja ja muistaja. Analogiat etsittiin atk-laitteista tai ohjelmista.

KONSTRUKTIVISMI – IHMINEN JA MONIMUTKAISUUS TULEVAT OPPIMISNÄKEMYKSEEN

Kun havaitsimme, että maailma ympärillämme muuttui ja että jatkuva lineaarisen kehityksen sekä työllisyyden ja hyvinvoinnin kasvun mahdollisuus olikin ollut illuusio, alkoi herätä uudenlaista keskustelua. Samassa yhteydessä havaittiin, etteivät isot organisaatiot ja yritykset hierarkkisine rakenteineen tuottaneet haluttua tulosta. Nykyisessä keskustelussa on paljon samankaltaisuutta kuin edellisessä murroksessa, valistuksen aikana. Yhteistä niille on myös se, että odotukset kohdistuvat yrittäjyyteen sen kaikissa muodoissaan. Nyt myös yhteiskunta on alkanut etsiä yrittäjyydestä sen olemusta makrotason uusien toimintamallien luojana. Tämän on alkanut heijastua myös oppimisteorioiden kehitykseen.

Ensin kognitiivinen paradigma alkoi koota ja monimuotoistaa itseään. Sen rinnalle pyrki humanistinen näkemys ja holistinen ihmiskuva, jotka kuitenkaan eivät saavuttaneet paradigman asemaa. Humanistinen paradigma jäi kognitiivisen mekanistisuuden kyseenalaistajaksi. Viimeisin paradigma konstruktivismi, alkoi toisaalta nojata kognitivismiin, mutta myös kyseenalaistamaan sitä. Ensimmäisessä vaiheessaan se kyseenalaisti informaation siirtymisen idean ja esitti, että yksilö itse konstruoi tietoa aikaisempaan kokemukseensa nojaten. Hän valitsee, sopeuttaa ja soveltaa eli konstruoi tietoa tietämiseksi. Tämä oppimisprosessi on tilannesidonnaista. (Von Wright & Von Wright 1998). Seuraavaksi havaittiin, että oppiminen ei tapahdu ainoastaan yksilön sisäisenä toimintana vaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Syntyi sosiaalisen konstruktivismin vaihe. Viimeisempänä havaintona on tutkijoita alkanut entistä enemmän pohdituttaa toiminnan ja tietämisen välinen suhde. On syntynyt pragmatistisen konstruktivismin käsite (Von Wright 2000). Se on alkanut lähestyä yrittäjyydenperustaa, toiminnan kytkemistä oppimisnäkemykseen.

Seuraavaksi lähdetään vertaamaan oppimisnäkemyksiä Sinun todellisuuteesi.