Koukkumisessa käytettävä työväline, koukkuamiskoukku on varreltaan samanlainen kuin nupillinen puikko, mutta sen päässä on virkkuukoukun koukku.
Koukkuaminen eroaa virkkauksesta siten, että virkattaessa tehdään aina yksi silmukka tai silmukkaryhmä kerrallaan valmiiksi mutta koukuttaessa kerros valmistuu kahdessa vaiheessa: poimintavaihe ja paluuvaihe. Poimintavaiheessa poimitaan pitkän koukun varrelle kaikki kerroksen silmukat ja paluuvaiheessa (eli päättelyvaiheessa) palataan takaisin päätellen poimitut silmukat. Työtä ei käännetä kerrosten välissä (toisin kuin virkattaessa tehdään). Koukuttu pinta on yleensä paksumpi ja tukevampi kuin virkattu pinta.
Erilaisia koukkuamismalleja saadaan aikaan poimimalla silmukat edellisen kerroksen eri kohdista. Paluuvaihe tehdään aina samalla tavalla.
Perusmallissa silmukka poimitaan edellisen kerroksen pystysuoran silmukanosan alta.

Sileää neuletta muistuttavassa mallissa silmukka poimitaan pystysuorien silmukanosien välistä.

Ristikkäismallissa silmukka poimitaan pystysuorista silmukanosista ristiin siten, että koukku pistetään ensin kolmanteen ja sitten toiseen, viidenteen ja sitten neljänteen silmukkaan jne.

Silmukka voidaan myös poimia vaakasuorien silmukanosien yläreunasta.

Silmukka voidaan poimia myös molempien vaakasuorien silmukanosien alta.

http://www.stcharlesparish.com/crochetcabana/tunisian.htm
- Ohjeita koukkuamiseen.