Kuten neulonnan yhteydessä puhutaan kirjoneuleesta, myös virkkauksessa voidaan puhua kirjovirkkauksesta. Kirjovirkkauksessa ei näy nurjalla puolella lankajuoksuja koska levossa olevaa lankaa kuljetetaan silmukoiden sisällä. Kirjovirkkauksessa käytetään yleensä kiinteitä silmukoita, joskus myös puolipylväitä ja pylväitä. Kirjovirkkausta kannattaa tehdä pyörövirkkauksena, koska silloin kuviosta tulee selkeä kun kaikki kerrokset virkataan työn oikealta puolelta. Kuvion selkeyttä voit myös edesauttaa sillä, että vaihdat väriä (kuvion rajalla) siten, että virkkaat jo edellisen silmukan viimeisen vaiheen uudella värillä.
http://www.top.tkukoulu.fi/~fleen/kirjov.html
- Käsityöboksin ohjeita ja kuvia kirjovirkkauksesta.
Verkkovirkkauksessa virkataan ketjusilmukkakaaria, jotka kiinnitetään kiinteällä silmukalla edellisen kerroksen ketjusilmukkakaareen.
Verkkovirkkausta käytetään esim. verkkokasseihin ja -pusseihin.
Ruutuvirkkauksessa kuviot muodostuvat tyhjistä ja täytetyistä ruuduista. Ruudut muodostuvat ketjusilmukoista ja pylväistä. Kun halutaan tyhjä ruutu, virkataan pylväiden väliin yleensä kaksi ketjusilmukkaa. Kun halutaan täysi ruutu, virkataan yleensä neljä pylvästä vierekkäin. Täytetyt ruudut muodostavat yleensä kuvion ja tyhjät ruudut pohjan.Ruutuvirkkaus on yleisimpiä virkkausmuotoja.
http://crochet.miningco.com/library/weekly/aa050298.htm
- Ohjeita ruutuvirkkaukseen.
Pitsinauha voidaan virkata suoraan työn reunaan tai erikseen ja ommella myöhemmin kiinni työn reunaan. Pitsi kannattaa virkata suoraan työn reunaan kun on kyseessä pieni työ, jota on helppo pitää käsissä.
Pitsinauhan pituutta suunnitellessa on otettava huomioon, että puuvillalangasta virkattu pitsi voi kutistua pesussa 10-20%.
Reunapitsi (pitkittäissuuntaan)![]() |
Reunapitsi (poikittaissuuntaan)![]() |
Nirkolla tarkoitetaan yleensä kapeaa pitsinauhaa, joka valmistuu yhdellä kerroksella. Pienet nirkot koostuvat yleensä piilosilmukoista ja ketjusilmukoista. Isot nirkot muodostuvat yleensä pylväistä ja ketjusilmukoista.
Neliöitä voidaan virkata aloittaen keskeltä tai kulmasta tai sivun suuntaisesti. Perussilmukoita eri tavoin ryhmittelemällä saadaan erilaisia neliömalleja. Tunnetuin neliömalleista lienee 'isoäidin neliö', joka Amerikassa tunnetaan termillä 'granny square'. Isoäidin neliöissä on perinteisesti hyödynnetty purettuja lankoja.
http://members.aol.com/SAG55/square.html
- Kuvia erilaisista virkatuista neliöistä.
http://crochet.rpmdp.com/CLmafghans.html
- Crochet-postituslistan jäsenten yhteistyönä tekemiä virkattuja tilkkupeitteitä.
http://crochet.rpmdp.com/charityta.html
- Hyväntekeväisyyteen virkattuja tilkkupeittoja.
Pitsivirkkauksella tarkoitetaan ohuehkolla langalla tehtyjä pitsimäisiä virkkauksia.
Haarukkapitsin nimi tulee kaksihaaraiseksi taivutetusta 'puikosta', haarukasta, jonka avulla haarukkapitsiä tehdään. Haarukkavirkkausta tehdään kiertämällä lankaa molemmin puolin haarukan ympäri ja kiinnittämällä haarukan ympärille muodostuvat silmut kiinteällä silmukalla tai jollain muulla silmukalla.Haarukkapitsin leveys riippuu haarukan leveydestä. Pitsin pituus voi olla niin pitkä kuin halutaan - kun haarukka täyttyy silmuista, pudotetaan ne pois haarukasta ja muutama viimeksi virkattu silmu pujotetaan takaisin haarukan tankoihin.
Valmistuneet pitsinauhat voidaan käyttää sellaisenaan tai ne voidaan yhdistää toisiinsa.
http://www.delphi.com/textile/98/hp-lace.html
- Ohjeita (ilman kuvia) haarukkavirkkaukseen.