1.1.1. Kaksoisjäsennyksen ensimmäinen vaihe

Semiotiikan 'merkin' käsite on peräisin kielitieteestä. Johdantona seuraavassa luvussa toteutuvaan semioottiseen merkin käsittelyyn tarkastelemme tässä aluksi kielellistä merkkiä. Puhuttu ja kirjoitettu kieli on ehkä tärkein semioottinen koodi eli ilmaisutapa. Sen vuoksi kielellisen merkin tarkastelu johtaa meidät suoraan keskelle semiotiikan teoriaa.

Kielellisten ja kaikkien muidenkin semioottisten merkkien ymmärtämisen kannalta on keskeinen kielitieteen eli lingvistiikan (lat. lingua 'kieli', lausutaan: lingva) termi "kaksoisjäsennys".  Kaksoisjäsennyksellä tarkoitetaan, että kielen merkit on aina jäsennettävä kahteen kertaan.
Ensimmäisessä jäsennysvaiheessa hahmotamme puheen tai kirjoituksen merkkejä. Tunnistamme puheen pienimmät osaset eli äänteet kuulohavaintojen perusteella ja yhdistämällä äänteitä muodostamme mielekkäitä kokonaisuuksia. Samoin tunnistamme kirjoituksen pienimmät osaset eli kirjaimet näköhavaintojen perusteella ja yhdistämällä kirjaimia muodostamme niin ikään mielekkäitä kokonaisuuksia.

Äänteiden tai kirjainten ja niiden yhdistelmien hahmottaminen ei ole pelkkää kuulo- ja näköaistin toimintaa. Jotta äänteet tai kirjaimet ja niiden yhdistelmät voidaan tunnistaa, äänteiden kuulijalla tai kirjainten näkijällä pitää olla tieto siitä, miltä eri äänteet kuulostavat tai miltä eri kirjaimet näyttävät. Äänteet ovat ääniaaltojen liikettä puhujan huulilta kuulijan korvaan. Kirjaimet ovat vastaavasti valoaaltoja, jotka alkavat kirjan sivulla olevista kuvioista ja päätyvät lukijan silmään.  Kuullun tai nähdyn prosessointi on monimutkaista toimintaa, joka tapahtuu asianomaisissa aivokeskuksissa.

Jotta kuulija pystyisi tunnistamaan puhetta ja lukija pystyisi tunnistamaan kirjoitusta, hänellä täytyy olla tieto eri äänteistä tai kirjaimista. Kuulijalla olevaa äänteen tiedollista vastinetta sanotaan kielitieteessä foneemiksi (kr. phone 'ääni', lausutaan: foonee). Lukijalla olevaa kirjaimen tiedollista vastinetta sanotaan vastaavasti grafeemiksi (kr. graphe 'kirjoitus', lausutaan: grafee). Kun kuulija kuulee sanan tai lauseen, hän pystyy salamannopeasti tunnistamaan puheen äänteet foneemeiksi. Samoin hänen täytyy muistaa, missä järjestyksessä äänteet seuraavat toisiaan eli onko tietty puheessa esiintynyt sana esimerkiksi "monet" vai "menot".

Jos kouluikäisen lapsen on vaikea erottaa foneemien ja grafeemien järjestys, hänen sanotaan kärsivän ns. lukihäiriöstä.  Ehkä vallitsevan tieteellisen nykynäkemyksen mukaan ovat syyt erilaisiin lukemisen ja kirjoittamisen oppimishäiriöihin ennen kaikkea kyseisiä toimintoja ohjaavissa perintötekijöissä eli geeneissä.  Geenien erilaisuus aiheuttaa oppimistoimintojen erilaisuutta.  Silti geenit ovat tuskin koskaan kohtalo, joka vääjäämättä estäisi lasta oppimasta lukemisen ja kirjoittamisen taitoa.  Vanha sananlasku: "Ahkeruus kovankin onnen voittaa" pitää erinomaisen hyvin paikkansa myös lukemisen ja kirjoittamisen opettelemisessa.

Puhekieli on lapsen varsinainen äidinkieli. Se on myös lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen perustana. Sen vuoksi on alkuopetuksessa normaalina käytäntönä, että ennen kuin siirrytään jonkin kirjaimen opetteluun, käsitellään aina ensin vastaavaa äännettä. Noin vuoden vanhasta lähtien lapsen kielenomaksuminen on keskeisesti hänen kuulemiensa äänteiden ja äänneyhdistelmien tunnistamista foneemeiksi ja foneemien yhdistelmiksi sekä foneemitiedon vähittäistä kartuttamista. Ilman foneemitietoa ei voi olla vastaavaa grafeemitietoa. Jotta foneemitiedon omaksuminen sujuisi hyvin, on tärkeää, että lapsen kanssa keskustellaan paljon.  Harjoitus aktivoi geenien toimintaa.

Suomen kielessä on 21 foneemia. 13 on niistä konsonanttifoneemia ja 8 on vokaalifoneemia. Suomessa on suhteellisesti paljon vokaaleja. Se antaa kielelle soinnillisen - voisimme myös sanoa: 'laulullisen' - sävyn. Maapallolla lasketaan olevan 6000 kieltä. Niiden joukossa 21-foneeminen kieli kuuluu sellaisiin, joden foneemimäärä on vähäinen. Toisaalta on olemassa kieliä, joissa foneemeja on paljon: kaukasialaisissa kielissä, kuten georgiassa eli gruusiassa, jopa kuutisenkymmentä. Myös suomensukuisten kielten joukossa on kieliä, joissa varsinkin konsonantteja on huomattavasti enemmän. Sellainen on esimerkiksi saame. Kielihistorian tuntijat ovat sitä mieltä, että myös suomen kielen hyvin varhaisissa muodoissa on ollut paljon enemmän konsonantteja. Kehitys on vain johtanut foneemijärjestelmän yksinkertaistumiseen.

Tarina kertoo, että kansainvälinen oopperadiiva Aino Ackté, joka vuosina 1912-16 järjesti Savonlinnan ensimmäisen vaiheen oopperajuhlat, oli mukana myös Pariisin maailmannäyttelyssä 1900. Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren ja Saarinen oli suunnitellut näyttelyyn Suomen paviljongin.  Pariisissa järjestettiin tarinan mukaan kielten väliset kauneuskilpailut - ehkä ensimmäiset ja viimeiset lajissaan. Eri maista kotoisin olevat laulajat saivat sanoa yhden lauseen, ja samaiset laulajat ja muutamat muutkin paikalla olleet asettivat lauseet kauneusjärjestykseen. Ackté lausui lauseen: "Aja hiljaa sillalla." Lopputulos oli, että italiankielinen lause, joka edustikin oopperan varsinaista äidinkieltä, voitti mutta suomenkielinen lause tuli toiseksi.

Kertaamme vielä mitä ensimmäisellä jäsennysvaiheella tarkoitetaan. Ensimmäinen jäsennysvaihe liittyy siis kielellisten merkkien yhteydessä siihen, että merkki kuullaan tai nähdään sekä tunnistetaan mielessä. Oletetaan, että joku sanoo sanan "äiti". Tällöin on äiti kielellinen merkki. Ensimmäinen jäsennysvaihe koostuu puhujan lausumista ja kuulijan kuulemista äänteistä:
ä + i + t + i. Kuulijan täytyy tunnistaa, mikä kukin hänen kuulemansa äänne on. Tunnistettua eli muistissa olevaa äännettä sanotaan kielitieteessä siis foneemiksi.

Oletetaan myös, että joku on kirjoittanut sanan "äiti". Tällöinkin on  ÄITI kielellinen merkki. Ensimmäinen jäsennysvaihe koostuu kirjoittajan kirjoittamista ja lukijan lukemista kirjaimista:
Ä +I + T + I. Lukijan täytyy tunnistaa, mikä kukin hänen lukemansa kirjain on. Tunnistettua eli muistissa olevaa kirjainta sanotaan kielitieteessä siis grafeemiksi.

Tasapaksusti äänne äänteeltä tai kirjain kirjaimelta etenevä jäsennys kuulunee kielellisten merkkien analyysissa vain taidon kehittymisen perusvaiheeseen. Kehittynyt kielen osaaja näyttää kuullessaan tai lukiessaan tunnistavan yleensä laajempia kokonaisuuksia, kuten sanoja, ja pysähtyvän äänne- tai kirjaintasolle vain silloin, kun sana on outo tai keskimääräistä pitempi ja monimutkaisempi. Aikuinen kuulija tai lukija tunnistaa sanat yleensä kokonaisuuksina. Hänellä on muistissaan, miltä sanat kuulostavat tai näyttävät. Tällaisia ns. muistisanoja kertyy aina enemmän myös aloittelevan lukijan mieleen.

Hyvän kuvan siitä, mitä ensimmäinen jäsennysvaihe oikein on, saa kun kuuntelee kieltä, jota osaa huonosti tai joka on täysin vieras. Jos tuntee kielestä vain alkeita, erottaa kuulemastaan puheesta sanan sieltä, toisen täältä ja ehkä kuulee myös joitakin äänteitä, jos niitä tarkkailee varta vasten. Jos kieli on täysin outo, pystyy kuulemastaan erottamaan vain joitain piirteitä, esimerkiksi tyypillisen "nuotin" eli intonaation. Oudosta kielestä ei kykene tunnistamaan sanoja eikä lauseita.
Äidinkieltään opetteleva lapsi on samantyyppisessä asemassa. Tutkimuksessa kuitenkin pidetään erillään ensimmäisen eli äidinkielen ja toisen kielen eli vieraan kielen oppiminen. Katsotaan, että niiden oppimisessa on suuri periaatteellinen ero.

Edellisessä kappaleessa puhuttiin intonaatiosta kovin yksikantaan puhumisen "nuottina". Intonaatiolla tarkoitetaan kielen musiikillista puolta eli sitä, miten ja millä rytmillä sanat ja lauseet sanotaan, miten äänteet kytketään yhteen tavuiksi ja tavut sanoiksi, miten paino jakaantuu sanoissa ja lauseissa jne. Eräiden uusien tutkimusten mukaan lapsi omaksuu äidinkielensä intonaation noin 8 - 9 kuukauden iässä.  Eräs erityisen mielenkiintoinen uusi tutkimus selittää, että lapsi oppii puhumaan äidinkieltään periaatteessa samoin kuin esimerkiksi kottaraisen poikanen oppii laulamaan juuri kottaraiselle ominaisella tavalla.

Syntyperäisen kielenpuhujan intonaatiota ei sellainen, joka on opetellut kielen myöhemmin, pysty aivan täysin omaksumaan. Olemme kaikki tavanneet ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa pitkään ja puhuvat suomea sujuvasti. Jos tarkkaan kuuntelee, huomaa ääntämisessä kuitenkin eron. Intonaatio ei ole aivan samanlainen kuin syntyperäisellä kielenkäyttäjällä.

Useimmat tutkijat ovat nykyään sitä mieltä, että lapsella on perimässä erityinen valmius kielen omaksumiseen. Sitä kutsutaan myös "kielivaistoksi". Teorian kielenomaksumisen syntyperäisyydestä on ensimmäisenä tieteellisesti muotoillut oman aikamme tunnetuin kielitieteilijä, Bostonissa sijaitsevan MIT:n (Massachusetts Institute of Technologyn) professori Noam Chomsky.  Teoriaa on kehitellyt merkittävästi saman laitoksen toinen professori, Stephen Pinker.  Hänen teoksensa "The Language Instinct" ('Kielivaisto') ilmestyi 1994.

Pieni lapsi on kielenomaksumisessa herkimmillään. Vähitellen herkkyys heikkenee. Aikanaan pidettiin suurena ihmeenä, että venäläinen kirjailija Leo Tolstoi pystyi oppimaan vanhan kreikan vielä 40-vuotiaana ymmärtääkseen Uutta testamenttia sen alkukielellä. Nykyään on tavallista, että eläkeläisetkin osallistuvat kielikursseihin. Vieraan kielen oppiminen ei ole vanhana kuitenkaan niin helppoa kuin 'herkässä iässä'.

Suomenkielinen lapsi omaksuu siis kielen pakolliset intonaatiosäännöt 8 - 9 kuukauden iässä.  Sitä edeltävä vaihe syntymästä saakka palvellee sekin ensisijaisesti intonaation omaksumista. Usein unohdetaan, että intonaatiota voidaan käyttää myös rikkaasti ilmaisukeinona. Erään tutkimuksen mukaan 45 % ilmaisun sisällöistä on peräisin intonaatiosta, 45 % ilmeistä ja eleistä ja kehon asennoista ja vain 10 % on peräisin siitä, mitä sanat varsinaisesti tarkoittavat. Tällaisiin tutkimuksiin täytyy suhtautua varovasti, mutta suuntaa antavia ne voivat olla. Edellä mainitut prosenttisuhteet pätevät suurin piirtein ehkä hyvin tuttavalliseen kielenkäyttöön.

Sitä, miten äänteet lausutaan tai miltä ne kuulostavat, tutkitaan fonetiikassa. Äänteiden vastineita mielessä tai muistissa tutkii puolestaan fonologia (kr. logos 'ajatus', 'oppi', 'lause'). Fonologia katsoo kielen pienimpiä osia - joita arkikieli sanoo siis äänteiksi ja fonologia foneemeiksi - siltä kannalta, miten niiden avulla muodostetaan sanoja ja lauseita. Fonologia on nuori kielitieteen haara. Sille laskivat perustan 1920-luvulla ns. Prahan koulu ja kaksi sen etevää edustajaa: kreivi Nikolai S. Trubetzkoi (1890 - 1938) ja Roman Jakobson (1896 - 1982). Molemmat olivat venäläisiä emigrantteja. Trubetzkoi kuoli natsien uhrina. Hän kirjoitti teoksen "Grundzüge der Phonologie" ('Fonologian peruspiirteitä'), joka on fonologian perustava teos. Jakobsonia pidetään yhtenä 1900-luvun suurimmista kielitieteilijöistä. Hän muutti 1940 USA:han ja teki siellä erityisesti semiotiikkaa tunnetuksi. Semiotiikan vahva asema Yhdysvalloissa ja Kanadassa johtuu suurelta osalta Jakobsonin työstä.

 
Kuvat 2-3. Praha oli 1920- ja 1930-luvulla kielitieteen suuria keskuksia. Ns. Prahan koulu, tunnettu myös "Prahan kielitieteen piirinä", uudisti kielitieteen ajattelumalleja. Prahan kouluun kuului tshekki- ja slovakkitutkijoita sekä venäläiset emigrantit Nikolai Trubetzkoi ja Roman Jakobson (kuvassa). Jakobson oli alun perin Moskovan teatterikorkeakoulun professori mutta pakeni pian vallankumousta ulkomaille ja oli vuodesta 1933 professorina Brnossa. 1940-luvulta 1960-luvulle hän toimi professorina USA:ssa, ensin Columbian yliopistossa New Yorkissa ja sitten MIT:ssä Bostonissa. Kaupunkikuva on Prahan vanhan kaupungintorin laidalta.

Tehtävä 1: Tämän tehtävän alkuosa saattaa tuntua kovin yksinkertaiselta, mutta vaikutelma ei välttämättä ole oikea. Jotta ymmärtäisimme kielen ensimmäisen jäsennysvaiheen, otamme tutkiaksemme Acktén kuuluisaa lausetta: "Aja hiljaa sillalla". Merkitse perätysten foneemit käyttäen pieniä kirjaimia ja tarkkaile, miten ääntöelimet toimivat kutakin äännettä muodostaessaan. Kirjoita sitten isoja kirjaimia käyttäen perätysten kunkin grafeemin merkki
.
Osaatko sanoa, miksi laulajatar valitsi juuri tämän lauseen? Mikä siinä voisi viehättää tavallista enemmän? Lauseen vokaaleita ovat a ja i. Olisiko vaikutelma ollut yhtä otollinen, jos hän olisi valinnut niiden sijasta esimerkiksi ä:n tai ö:n? Koeta keksiä lyhyt lause, jossa esiintyy myös ä:tä ja ö:tä. Lauseessa "Aja hiljaa sillalla" esiintyy kolme konsonanttia: j, l  ja s. Mikä niistä kuulostaa ilmeikkäimmältä?

Tehtävä 2: Keksi sellainen suomen kielen yhdyssana, jossa on kirjoitettuna mahdollisimman monta vokaalia perätysten. Millaisia ovat sanat, joissa seuraava tavu alkaa samalla vokaalilla, jolla edellinen päättyy? Keksi mahdollisimman monta riimiparia sanalle puu. Saat käyttää pitempiäkin sanoja, kunhan niiden loppu "rimmaa" puun kanssa.

1.1. 1. Kaksoisjäsennyksen ensimmäinen vaihe
1.1.2. Kaksoisjäsennyksen toinen vaihe
1.2. Ikkunavertaus ja kielellinen tietoisuus

[[