|
©
Internetix [Sisällysluettelo]
[Edellinen sivu] [Seuraava
sivu]
 Murrepiirteen esiintyminen
Murteista d puuttuu lähes kokonaan. Sen vastineet ja niiden
levikki ovat seuraavat (Kettunen 1940, kartta 65):
Soinnillista dentaalispiranttia (ks. >murrepiirteen
historiaa) on tavattu viimeksi lounaismurteissa Rauman seudulla (ja
paikoin Tornion murteiden pohjoisosissa). Vielä 1800-luvulla
d-spiranttia
esiintyi laajalti lounaismurteissa. — Karttaan merkitty alue: Luvia, Eurajoki,
Kiukainen, Eura, Köyliö, Honkilahti, Hinnerjoki, Laitila, Pyhämaa,
Rauma, Lappi.
Hämäläismurteissa viimeksi kahdella erillisellä alueella.
— Pienempi alue: Tammela, Jokioinen, Humppila, Urjala, Koijärvi, Kylmäkoski,
Akaa (= nyk. Toijala). — Isompi alue, rajapitäjät: Längelmäki,
Kuhmalahti, Padasjoki, Asikkala, Heinola, Jaala, Valkeala, Sippola, Vehkalahti
(osaksi), Elimäki, Artjärvi, Nastola, Hollola, Kärkölä
(osaksi), Lammi, Tuulos, Hauho, Pälkäne, Kangasala, Messukylä,
Ylöjärvi (osaksi), Hämeenkyrö, Mouhijärvi (osaksi),
Suodenniemi, Kankaanpää, Hongonjoki, Parkano, Kihniö, Kuru,
Ruovesi, Kuorevesi.
Länsimurteiden yleisin edustus: lounaismurteissa, hämäläismurteissa
valtaosin, eteläpohjalaisissa murteissa sekä Keski-Pohjanmaan
Vetelin ryhmässä.
Yleisedustuksena itämurteissa eli savolaismurteissa ja kaakkoismurteissa
sekä keski-, pohjois- ja peräpohjalaisissa murteissa.
(Keski-Pohjanmaan Vetelin ryhmässä vastineena on r.)
Usein tavunrajalle on kehittynyt siirtymä-äänteeksi
j, v tai h, esim. hijas 'hidas', syvän
'sydän', saaha 'saada'.
Ilmiön historiaa
Nykyisen d:n paikalla oli >myöhäiskantasuomessa
soinnillinen dentaalispirantti d. Se
on sama äänne kuin nykyenglannin th esim. sanoissa mother
ja this.
Itämurteista spirantti katosi jo varhain, lännessä se
säilyi pitempään. Myöhemmin spirantti muuttui länsimurteissa
l:ksi ja r:ksi. d-spiranttia on tavattu
1900-luvulla enää vain kymmenkunnassa pitäjässä
Rauman seudulla sekä paikka paikoin peräpohjalaisten murteiden
länsi- ja pohjoislaidalla.
Muutos d > l, pata :
palan, lehti : lehlen, on tapahtunut ehkä 1000-luvulla
lounaismurteiden itäryhmässä, josta se levisi erityisesti
Hämeeseen. Vielä runsaat 50 vuotta sitten se oli laajoilla hämäläisalueilla
vallitseva edustustapa.
Muutos d > r, pata :
paran, lehti : lehren, alkoi toteutua viimeistään
1600-luvulla eri tahoilla. Hämäläisalueellakin l
joutui viimein väistymään r:n tieltä. Aikoinaan
r-ääntämys levittäytyi entiselle l-alueelle
myös sellaisten pilkkahokemien voimalla kuin esim. Olin seittemän
vuotta selälläni vanhassa kolossa renkinä ('olin seitsemän
vuotta sedälläni vanhassa kodossa renkinä').
Itämurteiden puolella
d-spirantti
on kadonnut ilmeisesti jo ns. >muinaiskarjalaisessa
vaiheessa viimeistään 1000-luvulla, niin että syntyi vaihtelu
pata : paan, lehti : lehen.
Miten d-ääntämys
on tullut yleiskieleen? Luotaessa kirjasuomea 1500-luvulla dentaalispiranttinen
ääntämys oli vielä vallalla Länsi-Suomessa.
>>Vanhassa
kirjasuomessa äännettä merkittiin kirjaimilla dh
ja d. Malli saatiin ruotsista, jossa myös oli ollut spiranttinen
ääntämys. 1700-luvulla dentaalispirantti oli käynyt
puhekielessä niin harvinaiseksi, ettei oikein tiedetty, miten kirjakielen
d olisi luettava. Murteissa oli l, r tai kato. Silloin
varsinkin sivistyneistö rupesi lukemaan d-kirjaimen d-äänteeksi,
joka oli tuttu ruotsista ja muista vieraista kielistä. Tämä
uusi, lähes kaikille suomen murteille vieras ääntämys
vakiinnutettiin 1800-luvulla.
Nykyedustuksesta
Länsimurteiden r-edustusta, esim. pata : paran,
lehti : lehren, tavataan vielä yleisesti eteläpohjalaisella
maaseudulla. Tampereella ja Turussa r-edustus kuuluu vähemmän
koulutettujen ja vanhempien ihmisten puheeseen.
Itämurteiden kato, j, v tai h, esim. lehen,
hijas, syvän, suaha 'saada', esiintyy yleisesti
maaseudulla ja on säilynyt hyvin myös kaupungeissa, esim. Jyväskylässä,
Kuopiossa ja Varkaudessa. Katoedustus on sanoittain leviämässä
erityisesti ht-yhtymässä (lehti : lehen)
myös länsimurteiden alueelle hämäläismurteiden
laitamilla sekä Keski-Pohjanmaan eteläosissa, samoin Helsingin
puhekielessä; esim. nähä, tehä, lähetään;
kaheksan, yheksän; en tiiä.
Toisaalta mitä vieraampi ja kirjakielisempi sana on, sitä
yleisemmin siinä oleva d ääntyy, esim. suhde,
kohde, täydentää, tyydyttävä,
edellyttää, todellisuus. (Mielikäinen 1980–1991.)
©
Internetix / Erkki Savolainen 1998 [Sisällysluettelo]
[Edellinen sivu] [Seuraava
sivu]
|