|
©
Internetix [Sisällysluettelo]
[Edellinen sivu] [Seuraava
sivu]
 Murrepiirteen esiintyminen
Liudennus eli palataalistuminen on tyypillinen itäsuomalaisuus, savolaismurteiden
ja kaakkoismurteiden ääntämistapa.
Liudentuneita konsonantteja äännettäessä kieli on
konsonantille ominaisen artikulaation lisäksi j-mäisessä
asennossa, esim. ol', män', kot', ves'.
Liudennus koskee dentaaleja
(hammasäänteitä) – t, s, n, l, r – ja h:ta.
Ilmiön perusedellytyksenä on, että konsonanttia seuraa tai
on aiemmin seurannut i tai j: happan' < happani, vas'ka
< vasikka, pal'jas.
Myös >painottoman tavun
i-loppuisen diftongin jälkiosan heikentyminen on itämurteissa
aiheuttanut seuraavan dentaalin liudentumisen: tasan'e(n)
< tasainen, vanhos'ta < vanhoista, alot'an < aloitan.
Liudennuksen
alue ei peitä koko itämurteistoa: ulkopuolelle jäävät
kaakkoismurteista mm. Länsi-Kannaksen rantamurteet ja savolaismurteista
Keuruun – Evijärven välimurteet sekä Kainuun murteet.
Ilmiön historiaa
Liudennusvyöhyke, esim. ol', män', kot', ves', jatkuu
suomen itämurteista >karjala-aunukseen
ja >vepsään. Kyseessä
on varsin iäkäs piirre, joka on tarttunut >muinaiskarjalaan
venäjästä. Asutuksen mukana se on levinnyt Savoon ja ehkä
myös Länsi-Karjalaan. Viipurin seuduilta sen näyttää
kuitenkin tukahduttaneen alkuunsa länsimurteiden vaikutus.
Liudennus kuuluu myös Inkerin >savakkomurteiden
ominaisuuksiin, mutta >äyrämöismurteille
se on vieras. >Vermlannin
suomalaisten kielessä palataalistuminen oli hyvin johdonmukaista.
©
Internetix / Erkki Savolainen 1998 [Sisällysluettelo]
[Edellinen sivu] [Seuraava
sivu]
|