– Tekö että ot toista kerttoa ollukkaak karhu ajussa?
– En, minä o ollus sittä. 
– No oottako kuullum muije olleen? 
– Kyllä se, minä oon kuullu, muije olleen. Tämä >Rintteen Tuomas ja, se Piston ... ne vanhat asukkaatha oli karhum >metälle ollul lähössä. Ja se oli se Pisto ukko sanonu että kun ... hällä unissaan oli, verinem >paeta kun hän ... sieltä karhummetältä tulttiin ni >peällä. Ni se oli kävellen sanonu että "no mitähän tuo tuo uni, >merkihttöö kun, hällä ov verinem paeta oli peällä kun teältä tulttiin." No sitä, >lähettiin sitä karhhu(o) ... Löyvvettiin se karhu ja lähettii ajammaan sitä jä ... se karhu >alako vässyö(j) ja, tuota, ja se tuli heillep peälle. Ni ... he tuota, heitä ku oli kaksi miestä ni, he tuota, pyssysäp pieksivät siihen karhhuun sittä. Ja pieksivät niim pahasti ettei kyvetty enneä ampummaan niillä pyssyllä. Ja karhu kansat tuota, sae jo tarppeeksesas siitä leikistä ku heit-oli kaksi miestä ja he kumppiip pieksi. Ja karhu ei tienny-ttä kumppoa tässä tapetaan ku kumppiip pieksää. Nin tuota, loppuil lopuksi, sittä tuota, karhu tymppeösi siihe hommaaj ja, lähti poes. Ja se, sittä jo alako ilta tullas siinä. Ni, he tuumasi että ruvettaampa tulellem me ja >tulentekkoon sen että, meistä se vielä mies tulloo, meil-eij-ok kum pyssyt rikki vaen tuota, mitehän sen kolomannem miehen käöpi ... käönnöö jo kun tuota se oli yksinnää ja meit-oli kaksi. – – 

(Teoksesta: Virtaranta – Soutkari 1964.)

Kertoja: Oskari Seppänen, s. 25.11.1885 Suomussalmen Ruhtinaansalmen Saarikylällä, missä ikänsä asunut. Haast. Alpo Räisänen 26.7.1960.