| >Uuden ajan
alussa alkanut savolaisten kaskenpolttajien >ekspansio
eli asuinalueen laajentuminen ulottui aina Keski-Skandinaviaan saakka.
Lähinnä 1600-luvun alussa saapui Ruotsin Vermlantiin uudisasukkaita
Rautalammin pitäjästä. Vermlannissa kymmenet tuhannet ihmiset
puhuivat savoa äidinkielenään vielä 1800-luvun alussa.
Kielentutkijoille nämä ns. ''metsäsuomalaiset'' olivat
kiintoisa kohde, sillä heidän kielensä oli säilynyt
umpiossa. Kaskenpoltto Ruotsissa kiellettiin 1600-luvun puolivälin
jälkeen eikä uusia suomalaisia enää virrannut Vermlantiin.
Niinpä metsäsuomalaisten puheesta puuttuivat mm. >välivokaali
ja >geminaatio, vaikka ne ovat nykyään
vallitsevia murrepiirteitä Rautalammin seudulla.
Nykyään Vermlannin savolaismurre on kuollut. Viimeiset suomea
hyvin taitaneet metsäsuomalaiset olivat Johannes Johansson-Oinoinen
eli Niittahon Jussi sekä Karl Persson. He kuolivat 1965 ja 1969. |

>Vermlanti (Värmland)
on lääni Keski-Ruotsissa.
Viimeisiä metsäsuomalaisia: Johannes Johansson-Oinoinen eli
Niittahon Jussi. Valok. Helsingin yliopiston kuvalaitos 5.10.1961. |