– Ja sitte kerran ku m-olimma, minä olim pahanen tyttöne, äiti ja isä oli tuolla Ylivieskan seurahuoneella >seurosa ja... Naapurim pojak käskettiim meillek kavereiksi, kum me >olimma, pahasia tyttösiä, että nii... tohtivat lähtäs >seuroin. Me rupesimma sokkosilles sillaikaa sielä tuvasa, ku ne oli seurosa ja... Putos katosta >ölijyneem päivineel lamppu kermahulukkaaj ja särky. Kolomel litran kermahulukka oli >pöyvällä ja pöyväm päällä se lamppu. Sokko meni kopiksi siihel lamppuuj ja, lamppu meni sinnek kermahulukkaa. Ja särky ölijyt ja kaikki meni sinnen no siitt-ei ollu >elläimille eikä mihinkääm muuta ku kaataa ulos. Ja sillom minä pelekäsin ku min-oliv vanhin tyttöisä, että nyt äiti pieksää, siittä ei pääsem mihinkää, ku yksi lehemä oli ja se oli yhel lehmän, kermasta se hulukan ko, kermaa täyteem piimimää ... Tuntu että syvä(n) halakijaa minä niim pelekäsi, että nyt se hakkaa meijät. Ja toivottii että ku tulis isä tuppaa ... äiti vain tullee niin se kyllä pieksää. Vain ku tulis isä ni, s-ei pieksä. Meill-oli >hirviä(n) hyvälluontone isä. – – 

(Teoksesta Virtaranta – Soutkari 1964.)

Kertoja: Liisa Haapakoski, o.s. Saarela, s. 2.4.1886 Ylivieskan Niemelän kylässä. Asunut aluksi syntymäkylässään, myöhemmin eri kylissä Ylivieskassa. Haast. Jaakko Yli-Paavola 8.6.1963.