Viime vuosisadan vaihteessa valtaosa suomalaisista asui maatalousyhteisöissä. Myös kirjailija Pentti Haanpään syntymäpaikassa Piippolan Leskelän kylässä - kirjaimellisesti keskellä Suomea - elanto saatiin lähes yksinomaan maataloudesta. Tällaisessa ympäristössä ei kirjailijan työtä juuri arvostettu. Se katsottiin tarpeettomaksi herraskaiseksi puuhasteluksi. Haanpäätäkin pidettiin kotipaikkakunnallaan ympäriinsä kuljeskelevana, omille ajatuksilleen nauruun tyrskähtelevänä kummajaisena.
Haanpään lähtökohdat kirjailijan tielle olivat kuitenkin poikkeukselliset. Hänestä kasvoi kirjailija kolmannessa polvessa: isä, valtiopäivämiehenä ollut isoisä ja setä olivat käsitelleet kirjoituksissaan aikansa yhteiskunnallisia ongelmia, esimerkiksi torpparikysymystä.
Lähimmän kotipiirin arvostus kannusti Haanpäätä jo 16-vuotiaana kirjoittamaan lastenlehti Pääskyseen, tosin vielä kainosti salanimellä. Ensimmäiset kirjalliset työnsä Haanpää salasi aluksi myös sukulaisiltaan.
Esikoisteos, novellikokoelma Maantietä pitkin ilmestyi kirjailijan ollessa 20-vuotias vuonna1925. Vuonna 1927 ilmestyivät romaani Kolmen Töräpään tarina ja novellikokoelma Tuuli käy heidän ylitseen.
Erno Paasilinnan mukaan "kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan arvoinen elämä". Haanpää toivoi saavansa elämältään "iloa ja surua, ei tyhjää tympeyttä". Haanpää eli erakkona, kulttuuripiirien yhteydenottoihin hän suhtautui pidättyvästi, ehkäpä säilyttääkseen yhteyden omimpaansa kirjailijan työssä: jätkien, pieneläjien ja talollisten elämän kuvaamisen. Jälkeenjääneissä päiväkirjamerkinnöissä ei ole kovin paljon merkintöjä myöskään läheisistä ihmisistä; vain suhde setään tuntuu olleen tärkeä.
Kokemuksiaan ja kirjallisia aiheitaan Haanpää kartutti matkoillaan ympäri Suomen: mm. keväällä 1927 hän teki kuukauden mittaisen patikkamatkan Ouluun ja Kajaaniin, paria kuukautta myöhemmin Raaheen ja Kokkolaan. Seuraavana vuonna Haanpää pyöräili Piippolasta mm. Savonlinnaan ja Joensuuhun. Matkat tarjosivat "jätkän elämää": satunnaisia rata-ja uittotöitä, tutustumista ihmisiin ja suomalaiseen elämänmuotoon.
Ainoan varsinaisen ulkomaanmatkansa Haanpää teki vuonna 1954 kulttuurivaltuuskunnan jäsenenä Kiinaan. Matkakirjassaan Kiinalaiset jutut (1955) pohjoisen Suomen absurdikko liikkuu vieraalla alueella. Pitkäaikainen haave matkustaa Kanadaan ei koskaan toteutunut. Neuvostoliiton-matkasta valtuuskunnan jäsenenä hän kieltäytyi.
Matkoiltaan Haanpää palasi Piippolaan - ja kirjoittamaan. Paluu Piippolaan oli tulo "kotimökille, ylen tutulle ja tuskastuttavalle". Kirjailija tunsi olonsa oudoksi niin kotiseudullaan kuin muutamalla matkallaan Helsinkiinkin, jossa hän tapasi muita kirjailijoita.
Erakoituneen jätkän myytti oli kuitenkin vain osa totuutta. Vaikka Haanpään opillinen sivistys jäi vain kansakoulun suorittamiseen, hän kehitti itseään tietoisesti ja johdonmukaisesti kohti päämääräänsä: vapaan kirjailijan ammattiin.
Muistiinmerkinnöissään Haanpää mainitsee lukeneensa mm. Aleksis Kiven, Johan Ludvig Runebergin, Juhani Ahon, Joel Lehtosen, Olavi Paavolaisen, Mika Waltarin, Jack Londonin, Mark Twainin ja Feodor Dostojevskin teoksia, englanninkielisen Jonathan Swiftin Gullivers Travels ja tietokirjallisuudesta mm. Valtiotieteiden käsikirjaa ja Euroopan sivistyshistoriaa. Hän opiskeli kirjekurssin avulla englantia, luki englanninkielistä The Observer -lehteä, mikä ei tuohon aikaan ollut kovinkaan tavallista Haanpään kotiselkosilla eikä suurimmissakaan taajamissa.
Haanpää seurasi maailman tapahtumia valppaasti. Hänen analyysinsä toista maailmansotaa edeltäneistä 1930-luvun traagisista tapahtumista olivat aivan jotakin muuta kuin esimerkiksi sukupolven johtavan intellektuellin Olavi Paavolaisen, jonka hurmioituneet näyt eivät ole yhtä hyvin ole aikaa kestäneet. Vasta toisen maailmansodan jälkeen kuluttua monet älymystön edustajat kirjoittivat samoin äänenpainoin kuin Haanpää yli kymmenen vuotta aiemmin.
Novellikokoelmassa Ihmiselon karvas ihanuus lukija tapaa suomalaisista suomalaisimman miehen - Suomen keskipisteestä Piippolasta, joka oli lukenut ja myös sulattanut omaan tuotantoonsa ajan muodikkaimpia ja vaikeimpia teoksia: kokoelman novelleissa Juoppous ja Toverukset on kaikuja James Joycen Dubliners-kokoelman novelleista Counterparts ja Two Gallants.
Haanpään uralla sodan jälkeiset vuodet olivat voimakasta työnteon aikaa. Uusi vaihe oli alkanut vuonna 1937, kun hän sai ensimmäisen kirjasodan jälkeisen teoksensa novellikokoelman Lauma julkaistuksi.
Pentti Haanpään elämä oli kirjallisuus. Varsinaista ansiotyötä hän ei koskaan pidempiä aikoja tehnyt. Tunnettu on kasku, jossa kerrotaan äidin hätistelleen makoilevaa ja mietiskelevää poikaansa töihin. Tarinan mukaan Haanpää olisi heittänyt äidillensä rahaa ja todennut: "Hae akka kasakka!"
Erakkoelämä vapaana kirjailijana, tarkkailijan osa ja yksinäisyys jatkuivat kuolemaan asti. Haanpää hukkui Iso-Lamujärveen syksyllä 1955.