Kasvojen suojelu ja kohteliaisuus

6
Kasvojen suojelu ja kohteliaisuus

— Tämä koko saalis lienee kissalle?

Yleistä

Parhaimmillaan kommunikaatio voi luoda ja vahvistaa ihmissuhteita. Aina vuorovaikutus ei kuitenkaan onnistu. Kiusallisten tilanteiden välttämiseksi meidän on suojeltava >kasvojamme, sillä niiden menetys on vaarallista: julkinen minäkuvamme kärsii. Pelkästään omien kasvojen suojelu ei riitä; tärkeää on ottaa huomioon myös keskustelukumppanin kasvot.

Brown ja Levinson (1990) ovat analysoineet seikkaperäisesti kasvojen menettämistä. Heidän mukaansa uhkaavimpia ovat tilanteet, joissa

keskusteluun osallistujat ovat toisilleen sosiaalisesti etäisiä, ei-tuttuja,
toisella on jonkinlainen valta-asema, esim. työpaikan arvohierarkiassa
kuulijan itsemääräämisoikeutta rajoitetaan pyrkimällä ohjailemaan hänen toimintojaan ns. >impositiiveilla, esim. käskyillä tai kielloilla.

Miten voimme suojautua ja suojella toista edellä kuvatuissa tilanteissa. Ihmisen minäkuvaan sisältyy kaksi puolta: positiivinen ja negatiivinen. Positiiviseen puoleen liittyy tarve tulla hyväksytyksi, negatiiviseen halu toimia oman pään mukaan ilman muiden asettamia rajoituksia. Ne tekniikat, joita voidaan hyödyntää uhkaavien aktien torjunnassa, ottavat huomioon nämä kaksi ulottuvuutta: voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta kohteliaisuudesta.

Brownin ja Levinsonin käsityksiä on kritisoitu suppeudesta ja abstraktiudesta. He esittävät kohteliaisuuden kategorisesti kahtena päälajina, positiivisena ja negatiivisena kohteliaisuutena, vaikka todellisuudessa kyseessä on pikemminkin ääripäiden välinen jatkumo. Larjavaara (Kielikello 1999) ehdottaa kohteliaisuuden lajeiksi status-, reviiri-, kumppani- ja pitämiskohteliaisuutta. Näistä kaksi ensin mainittua olisivat Brownin ja Levinsonin mukaan etäkohteliaisuutta, kaksi jälkimmäistä lähikohteliaisuutta

Statuskohteliaisuudessa osoitetaan kunnioitusta puhekumppanin sosiaaliselle statukselle, ja siihen liittyy etäisyyttä, välimatkaa. Välimatka voi tosin helpottaa asemaltaan alemman epämukavuutta, statuksen tai vallan haltijan synnyttämää arkuutta.

Reviirikohteliaisuus on vastapuolen koskemattomuuden ja yksityisen alueen kunnioittamista. Esim. seuraan tunkeutuminen ja henkilökohtaisten asioiden utelu olisivat reviirikohteliaisuuden rikkeitä.

Kumppanikohteliaisuus on äärimmillään universaalia ihmisarvon tunnustamista. Suppeimmillaan se on vain tunkkaista "me vastaan muut" -ryhmähenkeä. Parhaimmillaan se on ilon ja hyödyn irti ottamista yleisestä veljeydestä ja sisaruudesta, tittelit ja statukset joutavat romukoppaan.

Pitämiskohteliaisuus vastaa tarpeeseemme olla pidettyjä ja hyväksyttyjä. Esim. hymy on yleensä mieltymyksen merkki. Lähikohteliaissa kulttuureissa — esim. Pohjois-Amerikassa — pitämistä ilmaistaan runsaasti ja monin tavoin.

Positiivinen eli lähikohteliaisuus

Kasvojen suojelussa voidaan siis turvautua positiiviseen tai negatiiviseen kohteliaisuuteen. Positiivinen kohteliaisuus perustuu pitkälti siihen, että yksilöllä on tarve tehdä omista tavoitteistaan tai mielipiteistään hyväksyttyjä. Mikäli hänelle annettu palaute on palkitsevaa, hänen myönteinen minäkuvansa vahvistuu. Puhuja voi erilaisten kielellisten keinojen avulla viestiä hyväksyntää ja korostaa osapuolten yhteenkuuluvuutta.

Tavallisinta positiivinen kohteliaisuus on toisilleen tuttujen välisessä yhteydenpidossa. Ystävien välinen hyväksyntä kielennetään (saatetaan kielelliseen muotoon) yleensä resiprookkisesti (vastavuoroisesti, molemminpuolisesti): kohteliaisuuteen vastataan kohteliaisuudella. Usein positiivista kohteliaisuutta käytetään perässä tulevan pyynnön pehmentimenä, esim.

Sinä olet niin hyvä pitämään puheita, voisitko pitää juhlissa tervetuliaispuheen?

Negatiivinen eli etäkohteliaisuus

Negatiivinen kohteliaisuus perustuu välttelyyn: ei haluta ehkäistä toisen toiminnanvapautta eikä synnyttää kielteisiä kokemuksia. Tähän strategiaan turvautuvat varsinkin toisilleen vieraat, ja siihen liittyy aimo annos kunnioitusta. Negatiivinen kohteliaisuus ei siis välttämättä ole molemminpuolista, vaan sitä suosii erityisesti statukseltaan alempi.

Kielteinen kohteliaisuus on tarpeen mm. huonoja uutisia tai eriäviä mielipiteitä välitettäessä, samoin määräyksiä tai tungettelevia kysymyksiä esitettäessä. Häirinnän aiheuttamista voidaan pehmentää esim. seuraavasti:

Olen todella pahoillani, kun joudun vaivaamaan!

Riskien arviointi ja strategian valinta

Sekä positiivisen että negatiivisen kohteliaisuuden strategiat kuuluvat ilmaisun lieventämisen tekniikkoihin. Kaaviosta (Brown & Levinson 1990) näkyy, miten eri strategiat sijoittuvat suhteessa kasvojen menettämisen uhkan määrälliseen muutokseen. Kohteliaiksi Brown ja Lewinson luokittelevat 2., 3., 4. ja 5. vaihtoehdon.

ilman hyvittelyä, esim. Laula meille!

positiivinen kohteliaisuus, esim. Sinulla on niin kaunis ääni, laulaisitko meille?

negatiivinen kohteliaisuus, esim. En haluaisi vaivata sinua, mutta voisitko laulaa meille?

vihjailu, esim. Kylläpä olisi mukavaa, jos meillä olisi jotain musiikkiohjelmaa!

Kaaviossa esitetyt päästrategiat löytyvät lähes kaikista kielistä, mutta strategioiden suosio ja kielentämisen tavat vaihtelevat melkoisesti. Positiivisen eli lähikohteliaisuuden aluetta edustaa tyypillisimmillään Pohjois-Amerikka (avoin jenkki) ja negatiivisen eli etäkohteliaisuuden aluetta Kaakkois-Aasia (muodollinen japanilainen).

Jos kasvojen menettämisen riski on pieni, asia voidaan sanoa tunnistettavasti: suoraan, peittelemättä. Tällöinkin sanotun muotoilussa on eriasteisia variantteja.

Kasvojen menettämisen riskin suuretessa voidaan edelleenkin hyödyntää tavoitteiltaan tunnistettavia lausumia, mutta niitä lievennetään morfologisilla, syntaktisilla, leksikaalisilla sekä >para- ja >ekstralingvistisillä keinoilla: Sinä varmaan voit avata ikkunan!

Vihjailu

Negatiivisessa kohteliaisuudessa vältetään puuttumasta toisen itsemääräämisoikeuteen. Kun toivomme jonkun tekevän jotakin hyväksemme, yritämme yleensä tehdä pyynnöstämme mahdollisimman vähän määräilevän. Jos puhuteltava on statukseltaan ylempänä, häntä ei entuudestaan tunneta ja häneen kohdistuva haitta on merkittävä, paine tavoitteen peittelemiseen kasvaa entisestään. Tällöin voidaan siirtyä vihjailuun, jossa vältetään sitoutumasta sanottuun.

Vihjaileva esittäminen jättää puhutellulle valinnanvapautta. Hän saa itse päättää, mitä ja miten ymmärtää. Selkeään kysymykseen Vietkö minut kotiin? on vaikea vastata kielteiseti olematta tyly, mutta hienovaraisesti esitetyn vihjeen Asutko vielä samalla suunnalla? kuulija saattaa ohittaa. Hän voi teeskennellä, ettei ymmärrä vihjettä ja ryhtyä pohdiskelemaan vaikkapa alueen viemäröinnin heikkouksia. Myös puhuja voi viime kädessä vetäytyä semanttisen merkityksen taakse ja kieltää pragmaattisen merkityksen: Enhän minä sanonutkaan, että sinun pitäisi viedä minut kotiin!

Toisaalta lausuman on oltava riittävän selkeä, koska liiallinen päättelykin rasittaa kuulijaa. Tulkinnassa tarvittavan >päättelyketjun pituuden siedettävät rajat määräytyvät kulttuurisesti ja tilanteittaisesti. Jos rajat ylittyvät, epäsuoraa vaatimusta pidetään lähes yhtä impositiivisena kuin suoraa käskyäkin, ja siten se on uhka kuulijan kasvoille. Samantyyppinen selkeysvaatimus liittyy >ironiaankin, minkä vuoksi tulkintaa helpottavan >konventionaalisuuden puute korvataan esim. ei-kielellisillä keinoilla tai liioittelulla, mikä johtaa päättelyn oikeaan uomaan.

Puhujan onkin punnittava, onko impositiivin — toisen valinnanvapautta rajoittavan >puheaktin — sisältämä pakote haitallisempi kuin epäsuorasta esittämisestä kuulijalle koituva kognitiivinen rasitus. Konventionaalinen epäsuoruus (esim. Voisitko siivota huoneesi!) on eräiden tutkijoiden mielestä ihanteellinen ratkaisu, koska se mahdollistaa tasapainon pragmaattisen selkeyden ja määräilyn välttämisen vaatimusten välillä.